Siirry suoraan sisältöön

The Hanging Garden -kukkasidontanäyttely avautuu Oulun yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan

11.10.2022

Oulun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan näyttelyt ovat olleet edellisinä vuosina suosittuja ja tänä vuonna näyttelyaikaa onkin pidennetty kuuteen päivään. Lokakuun 13.-18. päivinä voi puutarhassa ihastella OSAOn floristi- ja floristimestari-opiskelijoiden kukkasidontatöitä The Hanging Garden -näyttelyssä.

Näyttelyssä on esillä 15 taidokasta työtä, joiden suunnittelusta ja toteutuksesta opiskelijat ovat vastanneet lehtori Pasi Kivilompolon ohjauksessa. The Hanging Garden järjestetään nyt kolmatta kertaa.

”Kukkasidontatyöt ja runsas kasvivalikoima tarjoavat katseltavaa ja koettavaa koko perheelle. Näyttelyssä on esillä idearikkaita, värikkäitä sekä ehkä hieman yllättäviäkin töitä”, kertoo The Hanging Garden -idean isä, lehtori Pasi Kivilompolo OSAOlta.

Näyttelyn idea perustuu antiikin Kreikan seitsemään ihmeeseen, joista yksi oli Babylonin riippuvat puutarhat. Lisäksi opiskelijoiden on pitänyt töiden suunnittelussa huomioida kestävä kehitys ja ekologisuus sekä kasvitieteellisen puutarhan tarjoamat kasvillisuusvyöhykkeet eri puolilta maapalloa.

Näyttely on maksuton ja avoinna 13.–18.10. kello 10–16 osoitteessa Kaitoväylä 5, 90570 Oulu.

 

 

 

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Kuvassa floristi Essi Sippolan näyttävä Green eye -teos vuodelta 2021. Kuva: Essi Sippola

Lue myös

Lue lisää aiheesta