Siirry suoraan sisältöön

Hoitajalakkojen peruuntumisesta huolimatta OYS peruu vastaanottoaikoja – Tehy aloitti joukkoirtisanomisten valmistelut

16.9.2022

Hoitajajärjestöt Tehy ja Super ovat peruneet lakon Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä. Oulun yliopistollisen keskussairaalan teho-osastoon ja Oulun kaupungin kotihoitoon kohdistuvien neljän vuorokauden työseisauksien oli määrä alkaa 27. syyskuuta. OYS ilmoitti torstaina 15. syyskuuta joutuvansa silti perumaan vastaanotto- ja toimenpideaikoja.

Tehyn ja Superin perääntymisen taustalla on Helsingin käräjäoikeuden keskiviikkona antama kielto ja miljoonan euron uhkasakko lakoille. Kieltoa käräjäoikeudesta hakivat Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymät. Sairaanhoitopiirien mukaan lakot olisivat vaarantaneet ihmishenkiä.

Hoitajien poikkeuksellisen rajut työtaistelukeinot ovat saaneet Suomen hallituksen viemään eteenpäin potilasturvallisuuslakia, joka mahdollistaisi hoitajien määräämisen suojelutyöhön lakkotilanteessa. Hoitajaliitot ovat vaatineet tuntuvia palkankorotuksia työehtosopimusneuvotteluissa, jotka käynnistyivät jo tammikuussa.

Eilen torstaina 15. syyskuuta OYS ilmoitti, että on joutunut perumaan osan vastaanotto- ja toimenpideajoistaan henkilöstövajeen takia. Aikoja on jouduttu perumaan tai siirtämään nopeallakin aikataululla. OYS kertoo, että siirtojen taustalla on useita syitä, kuten henkilökunnan äkilliset poissaolot ja hoitajajärjestöjen ilmoittamat työstaistelutoimet.

Tilanne pitkittynyt kauan

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehyn valtuusto päätti uusista työtaistelutoimista torstaina 15. syyskuuta.  Tehyn valtuusto päätti toimeenpanna erikoissairaanhoitoon kohdistuvan joukkoirtisanoutumisen myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana myöhemmin ilmoitettavissa kohteissa.

Lisäksi valtuusto päätti asettaa toistaiseksi voimassa olevan tilapäisen siirron kiellon koko kunta-alalle. Kielto astuu voimaan välittömästi. Tilapäisen siirron kiellon aikana tehyläisiä ei saa siirtää omasta työtehtävästään tai omasta työskentelypaikastaan toiseen työtehtävään tai toiseen työskentelypaikkaan.

Hoitajien työehdoista on neuvoteltu ja työriitaa soviteltu eri kokoonpanoissa vuoden alusta asti.

”Siitä tosiasiasta ei pääse mihinkään, että ennemmin tai myöhemmin hoitajia on kuunneltava ja heidän vaatimuksiinsa taivuttava. He äänestävät muuten kaikki jaloillaan”, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Juttua päivitetty 16. syykuuta kello 15 Oysin osalta.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Vaikea tilanne hoitajien työtaistelun ympärillä jatkuu. Tehy valmistelee joukkoirtisanoutumisia ja on asettanut tilapäisen siirtokiellon, jonka aikana tehyläisiä ei saa siirtää omasta työtehtävästään tai omasta työskentelypaikastaan toiseen työtehtävään tai toiseen työskentelypaikkaan. Kuva: Mostphotos

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta