Siirry suoraan sisältöön

Teatterin Pikitalk-paneelin Visa Koiso-Kanttila tarttuu tarinoihin, joista usein vaietaan

7.10.2021

Perjantaina Oulun kaupunginteatterin PikiTalkiin osallistuvalle ohjaajalle lasten ja nuorten tarinat ovat tärkeitä. Valmisteilla olevan elokuvakäsikirjoituksen taustatyönä Koiso-Kanttila haastatteli laitoksissa kasvaneita nuoria ja teki materiaalin pohjalta kuunnelmasarjan Huostassa. Päihteiden maailma avautuu laitoksissa sellaisillekin nuorille, joilla päihteiden ongelmakäyttö ei ole laitoshoidon syynä.

Ohjaaja Visa Koiso-Kanttila oli pidemmän aikaa seurannut lasten ja nuorten lisääntyneitä väkivallan tekoja hoitolaitoksissa ja halusi ymmärtää tekojen taustalla olevia syitä.

“Suomessa on liki 20 000 nuorta huostassa ja suurin osa heistä on laitoksissa. Nuorten väkivallanteot hoitolaitosten henkilökuntaa kohden ovat lisääntyneet ja raaistuneet ainakin uutisoinnin perusteella. En usko, että kyse on siitä, että itse nuorisokulttuuri olisi erityisesti raaistunut", Koiso-Kanttila avaa kuunnelmasarjan taustoja.

"Kun suurin osa laitoksista on pörssiyhtiöiden voittoa tavoittelevaa liiketoimintaa, halusin selvittää, miten hyvin ja eettisesti nämä yritykset toimivat”, hän jatkaa.

Katkeruus läsnä

Koiso-Kanttila löysikin 19 – 20-vuotiaita nuoria, joista useampi sattui olemaan Oulun seudulta. Nuoret olivat juuri päässeet laitoksesta ja aloittaneet omaa elämää täysi-ikäisenä. Nuorten kuvaus laitoshoidosta piirtää kuvaa vääristyneestä vallankäytöstä, kohtaamattomuudesta ja jopa suoranaisesta kiusaamisesta.

“Monella haastattelemallani nuorella oli taustalla monia ongelmia ja laitoskierrettä. Parhaiten heidän tuntojaan kuvasi sana katkeruus. He kokivat, että heidät oli säilötty laitokseen ja heitä hoitamassa oli välinpitämättömiä, alalle sopimattomia aikuisia, jotka halusivat suoriutua tehtävistään mahdollisimman pienellä vaivalla. Yksilöitä ei kohdattu, eikä hoidettu, vaan annettiin vain toinen toistaan voimakkaampia lääkkeitä”, Koiso-Kanttila kertoo.

Laitoksia ei erikseen nimetä sarjassa ja kokemukset huonosta hoidosta ovat nuorten itsensä kertomia - Koiso-Kanttila ei kuulemansa otannan perusteella osaa vertailla, missä laitoksista hoito olisi hyvää ja missä puolestaan huonoa, eikä se ole ohjaajan tehtäväkään.

“Asiaa voi lähestyä myös tilastoiden valossa. Laitoshoidon määrä kasvaa huostaanottojen määrän kasvaessa. Voi myös miettiä, onko nykyinen hoitomalli sellainen, että siitä kuntien kannattaa maksaa”, Koiso-Kanttila pohtii.

Päihdeongelmien hautomotoimintaa

Kun Koiso-Kanttila teki haastatteluita, kävi selväksi, että nämä tarinat on tuotava julki tavalla tai toisella. Työn alla olevan elokuvan työstäminen on hidasta, joten syntyi ajatus kuunnelmasarjasta, joka otti tuulta alleen ja nyt Huostassa-sarja on kuunneltavissa Yle Areenassa. Koiso-Kanttila jatkaa elokuvakäsikirjoituksen työstämistä.

Koiso-Kanttila on keskittynyt lasten ja nuorten näkökulmaan ja haluaa tuoda esille sellaiset ongelmat yhteiskunnasta, joiden esille nostamiseen asianosaisilla itsellään ei ole keinoja tai kanavaa.

“Laitoksissa on sekaisin kaikki nuoret ongelmineen ja jos ei ennen laitosta ole päihteiden ongelmakäyttäjä, sellaiseksi siellä haastattelemani nuorten mukaan päätyy. Kun muutama näyttää esimerkillä, miten päihteitä käytetään, oppivat muut sitten perässä. Mielenterveys- tai päihdeongelmiin ei saa laitoksesta apua, joten ongelmat vain monipuolistuvat laitoshoidon myötä”, Koiso-Kanttila toteaa.

Taiteen rooli yhteiskunnallisessa keskustelussa

On selvää, että Koiso-Kanttilan työssä tarinat ovat merkityksellisiä.

“Tartun sellaisiin aiheisiin, joihin ei muutoin kiinnitetä huomiota - siinä mielessä minussa on maailmanparantajan vikaa. Odotan kovasti näkeväni Poikani, joka katosi -näytelmän Oulun kaupunginteatterissa. Vaikka aihe ja sen käsittelytapa voivat olla rankkoja, mielestäni taiteella pitääkin olla tavoitteena jättää pysyvämpi jälki. Ei kaiken tarvitse olla hetkellistä viihdykettä”, Koiso-Kanttila toteaa.

 

Poikani, joka katosi -näytelmässä esillä huumenuorten vanhempien näkökulma

Oulun teatterin ohjaaja Heta Haanperä on käsikirjoittanut ja ohjannut parhaillaan Oulun teatterissa esitettävän Poikani joka katosi -näytelmän, joka näyttää kaunistelematta, millaista elämä on huumenuoren vanhempana.

Teosta varten Haanperä ja työryhmä haastattelivat suuren joukon huumeidenkäyttäjien läheisiä ja päihdetyön tekijöitä ja heidän ymmärryksensä päihdehuollon tilasta kasvoi produktion aikana. Haanperää turhauttaa, ettei hän voi tehdä huumeidenkäyttäjien ja heidän läheistensä auttamiseksi muuta kuin kyseisen näytelmän.

Heta Haanperä ja Visa Koiso-Kanttila kohtaavat lokakuun PikiTalk -after work tilaisuudessa, jossa pohditaan yhteiskunnan roolia huumeongelmien ratkomisessa ja nähdään otteita Poikani joka katosi -näytelmästä. Ohjaajien lisäksi keskustelemassa ovat kehittäjäasiantuntija ja dialogisen ohjauksen kouluttaja Amira Bushnaief,  ja kokemusasiantuntijana Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen.

Mitä: PikiTalk – Äiti täällä, mikset vastaa? Voiko päihdehelvetistä selvitä? 
Milloin: Pe 8.10. klo 17 alkaen, ovet ja bistro aukeavat klo 16
Missä: Oulun teatterin Pikisalissa, Kaarlenväylä 2
Huom: PikiTalk on anniskelun vuoksi K–18. Tilaisuus on maksuton eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.

Ohjaaja Visa Koiso-Kanttilaa kiinnostaa, millaisissa oloissa ja ympäristössä lapset ja nuoret varttuvat ja sen teeman pohjalta löytyy usein myös tarinat Koiso-Kanttilan elokuviin.

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta