Siirry suoraan sisältöön

Teatterimusikaali Billy Elliotin tähdet löytyivät Oulusta – valloittavat hymyt lava-aseena

24.9.2021

Billy Elliot -musikaalin roolivalinnat on tehty. Billy Elliotina nähdään oululaiset Kimi Lumme, 11, ja Aslak Kipinä, 13. Heidät valittiin Billy-koulun kahdeksan pojan joukosta, ja he olivat itse yllättyneitä valinnasta.

Oulu muuttuu tehdaskaupungiksi tammikuussa 2022, kun Billy Elliot –musikaali valtaa Oulun teatterin suuren näyttämön. Billy Elliotina nähdään oululaiset Aslak Kipinä ja Kimi Lumme.

"Tuntui tosi siistiltä, kun siellä oli kuitenkin monta tyyppiä, jotka olisivat voineet olla Billejä ja just meidät valittiin”, Aslak Kipinä tuumaa.

“Määkään en yhtään osannut miettiä, että mikä voisin olla. Toivoin koko ajan, että olisin Billy, mutta kaikki olisivat olleet hyviä. Kun ensin kerrottiin joitain rooleja ja sitten kerrottiin Billyt, niin mulla tuli heti semmoinen, että ooo mää pääsin -fiilis”, kertoo Kimi Lumme.

Lumme on harrastanut balettia kolmevuotiaasta alkaen balettikoulu Sinikellossa ja on esiintynyt jo aikaisemmin teatterin suurella näyttämöllä balettikoulun esityksissä. Kipinä on puolestaan laulanut Ynnin Poikien kuorossa viisi vuotta ja ollut mukana tiernapojissa neljä vuotta. Molemmilla on siis esiintymiskokemusta jo ennestään.

"Aslak ja Kimi ovat keskittymiskykyisiä ja ihanan valoisia poikia. Heitä yhdistää kurinalainen harjoittelu ja innostus saamaansa haastetta kohtaan. Hymy on molempien poikien lava-ase", ohjaaja Heta Haanperä paljastaa.

"Billyn rooli on ammattilaisen rooli. Billyn näyttelijä kertoo tunteita ja käänteitä sisältävän tarinan, jossa näyttämötyön lisäksi täytyy tanssia ja laulaa. Billyn esiintyjä vetää tarinaa ja on lavalla kahta kohtausta lukuun ottamatta koko ajan. Isot tanssinumerot ja huikeat laulut ovat suuria haasteita aikuisellekin esiintyjälle”, hän lisää.

Jokaiselle Billy-koululaiselle löytyi rooli

Heta Haanperä kertoo, että roolivalinnat ovat ohjaajalle aina silloisen esityksen konkretisoimista ja valintojen myötä tarina alkaa saamaan ääriviivoja.

“Kevään leirijaksolla Aslak ja Kimi löysivät Billy Elliotin roolin harjoituksissa ja täydensivät ennakkosuunnittelua omalla persoonallaan. Ohjaajana sain vahvan tunteen siitä, että Billyn rooli on juuri näiden poikien kokoinen. Näytelmässä on riemukkaita kohtauksia ja rooleja myös muilla mukana olevilla. Kaikilla esiintyjillä riittää intoa”, Haanperä kuvailee.

Michaelin roolia näyttelevät Touko Hukkanen ja Iivari Peltoniemi. Muissa lapsirooleissa nähdään Debbie Wilkinsonina Sienna Karjalainen ja Anniina Konttila, Kevininä ja Jamesina Vertti Torvikoski ja Tuomo Tolvanen sekä Little Johnnyna Blake Burrow ja Tuure Korja. Kaikki heistä ovat mukana Billy-koulussa, joka alkoi huhtikuussa ja johon pääsi koe-esiintymisten perusteella 30 lasta.

“Meidän Billy Elliotissamme kulminoituu uskallus kasvaa ulos ympäröivän yhteisön ahtaista raameista ja rohkeus tehdä tiensä sellaiseksi kuin sydän sanoo. Tämän vuoksi roolivalinnat myötäilevät teoksen sanoman välittymistä: nämä lapset näissä rooleissa piirtävät osuvimmin kunkin tehtävän ydinolemassaolon ja paikkansa yhdessä luomassamme maailmassa”, koreografi Petri Kauppinen kertoo.

Jussi Suomalainen on aikuinen Billy

JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen tanssijat musikaaliin on valittu yhdessä Oulun teatterin kanssa. Tanssija Jussi Suomalainen, s. 1992, on valittu aikuisen Billy Elliotin rooliin ja hän tekee myös muita pienempiä rooleja. Tanssijat Saku Tonteri, s. 1994, ja Roope Ryöppy, s. 1993 tekevät teoksessa useita rooleja.

Koreografi Petri Kauppinen kertoo, että musikaalien tanssijavalinnat ovat tyyppivalintoja eli tanssijoiden tulee soveltua kehollisesti kaivoskaupungin yhteisön jäseniksi. Sen lisäksi on kyse esiintyjän laadullisista ja ilmaisullisista ominaisuuksista.

“Nämä tanssijat tekevät esityksessä useita rooleja, joten heidän tulee olla myös muuntautumiskykyisiä. Lisäksi tässä Billy Elliot -valinnassa painottuivat näyttämöllisen läsnäolemisen taidot, musikaalisuus ja luonteva pyrkimys yhteistoiminnallisuuteen”, Kauppinen taustoittaa.

Jussi Suomalainen on valmistunut tanssitaiteen maisteriksi vuonna 2019 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta ja Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksesta vuonna 2014. Hän on työskennellyt tanssijana muun muassa koreografien Sanna Silvennoinen, Joona Halonen ja Jorma Uotinen teoksissa.

Saku Tonteri on valmistunut Oulun ammattikorkeakoulusta vuonna 2018 tanssinopettajaksi ja hän oli tanssijana Oulun teatterin My Fair Ladyssa 2017–2018. Roope Ryöppy opiskelee Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajan tutkinto-ohjelmassa ja hän on muun muassa näytellyt Sorjonen-televisiosarjassa.

Oulun teatterin näyttelijöistä Billy Elliotin päärooleissa ovat Janne Raudaskoski Jackie Elliotina, Juho Uusitalo Tony Elliotina, Aki Pelkonen Georgena, Elina Korhonen Mrs. Wilkinsonina, Annina Rokka isoäitinä ja Anne Syysmaa Billy Elliotin kuolleena äitinä. Mukana ovat myös Anneli Niskanen, Antti Launonen, Timo Reinikka, Timo Pesonen ja Pentti Korhonen.

Oulun teatterin musikaali toteutetaan tuotantoyhteistyössä JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen, Balettikoulu Sinikellon ja Oulun ammattikorkeakoulun kanssa. Musiikkituotanto yhteistyössä MD Companyn kanssa.

Billy Elliotin ensi-ilta on 22.1.2022 ja yleisöennakko 21.1.2022 on toisen miehityksen ensi-ilta. Lipunmyynti musikaaliin on käynnissä.

Kimi Lumme ja Aslak Kipinä esittävät vuorollaan nuorta Billyä ensi vuoden tammikuussa Oulun teatteriin tulevassa Billy Elliot -musikaalissa. Kuva: Kaisa Tiri

Lue myös

Lue lisää aiheesta