Siirry suoraan sisältöön

Tartto2024 vieraili Oulussa – yhteistyö viriää muiden Euroopan kulttuuripääkaupunkien kanssa

26.5.2022

Oulu sai jälleen kansainvälisiä vieraita, kun vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupunki Tarton edustajat vierailivat kaupungissa viime viikolla. Tartto2024 edustajat kertoivat Pikisaaressa järjestetyn matchmaking-tilaisuuden yhteydessä, että yhteistyö menneiden, nykyisten sekä tulevien Euroopan kulttuuripääkaupunkien kanssa on erittäin tärkeää.

Erni Kask, Tartto2024 kansainvälisten suhteiden johtaja kertoi, että yhteistyö kulttuuripääkaupunkien välillä on oleellista koko Euroopan kulttuuripääkaupunkiajatukselle. Paikan päällä ollut Oulu2026 vastaava tuottaja Henri Turunen on Kaskin kanssa samoilla linjoilla. Hän kertoi, että yhteistyö muiden kulttuuripääkaupunkien kanssa on tärkeää etenkin matkalla kohti vuotta 2026.

”Tänä vuonna kulttuuripääkaupunki on Liettuan Kaunas, ensi vuonna Unkarin Veszprém ja vuonna 2024 on meidän vuoromme ennen vuoden 2026 Oulua. Muodostamme hyvän maantieteellisen kolmion ja odotamme paljon yhteistyötä Oulun ja muiden yhteistyökaupunkien kanssa”, Kask sanoi.

Oulun suunnitelmallisuus yllätti

Oulu2026 vieraili Tartossa kulttuuripääkaupunkihaun aikana ja yllätti monet siitä, kuinka hyvin ja perusteellisesti valmistautuneita hankkeessa oltiin. Kask kertoi, että tarttolaiset odottivat oululaisilta paljon kysymyksiä ja neuvoja, mutta myös kysymysten vähyys yllätti.

”Oulu2026 oli todella hyvin valmistautunut ja he hakivat enemmänkin varmistusta ideoilleen ja me mielellämme annoimme palautetta. Euroopan kulttuuripääkaupungeille on ominaista se, että autamme mahdollisimman paljon toisiamme”, Kask kertoi.

Perusta, jonka Oulu2026 on onnistunut rakentamaan toiminnalleen, sai ylistystä Kaskelta. Oulussa vieraillessaan Kask sanoi huomanneensa, että Oulussa tehdään asioita oikein ja perusteellisesti. Pikisaaressa järjestetystä verkostoitumistapahtumasta Kask oli innoissaan.

”Tapasimme myös Oulun kaupunginjohtajan, joka oli todella ylpeä tittelistä ja innostunut tulevasta juhlavuodesta ja se on hienoa. Oululle on tärkeää panostaa teknologian ja kauniin luonnon ohella myös kulttuuriin, koska se houkuttelee ihmisiä tänne”, Kask sanoi.

Kulttuuria arjen keskelle

Tartto2024 taiteellinen johtaja Kati Ilves kertoi, että myös he ovat joutuneet miettimään paljon sitä, miten yhdistää kansainvälistä näkyvyyttä saavuttava korkeakulttuuri sekä kaikkien arjessa kohtaama kulttuuri. Ilves kertoi, että tärkeintä on ottaa huomioon kaikki yleisöt ja tarjota laaja valikoima erilaisia projekteja, jotka puhuttelevat erilaisia yleisöjä.

”On hyvä kysymys, miten tasapainotella ohjelmien kanssa. Tarvitsemme myös korkeakulttuuria saavuttaaksemme kansainvälistä yleisöä mutta haluamme tarjota myös paikallisille kulttuuria heidän arkeensa”, Ilves kertoi.

”Uskon, että Oulukin haluaa valmistautua hyvin kulttuuripääkaupunkivuoteensa, ja silloin täytyy pystyä tarjoamaan kaikille jotain. Täytyy tehdä uutta, innovatiivista ja sellaista mitä ei nähdä joka päivä. Tasapaino on tärkeää”, Kask lisäsi.

Valintojen kesä

Tartto2024 pääteema on ”Arts of Survival”, joka päätettiin jo kaupungin hakiessa kulttuuripääkaupunki-titteliä. Tällä hetkellä ohjelmaa syvennetään ja Ilves kertoi sen resonoivan myös ilmastonmuutoskeskustelun kanssa. Myös korona ja Ukrainan sota ovat tuoneet ohjelmistoon myös omat kerroksensa.

Ohjelmaan on valittu 25 projektia ja tulevien viikkojen aikana valitaan mukaan kymmeniä lisää. Myös ensimmäiset projektit kansainvälisistä avoimista hauista on valittu. Tavoitteena heillä on, että tämän vuoden loppuun mennessä olisi tiedossa noin 75 prosenttia siitä, mitä vuonna 2024 tulee tapahtumaan.

"Meillä on nyt paljon prosessoitavaa ja lisää valintoja teemme kesän aikana. Kansainvälisissä avoimissa hauissa hakijoita oli 21 eri maasta”, Ilves kertoi.

Sodasta ja koronasta huolimatta

Ukrainassa käytävä sota ja viimeiset kaksi vuotta maailmalla jyllännyt korona ovat olleet niin Kaskelle kuin myös Ilvekselle suurimmat yllätykset heidän valmistelleensa Tartto2024-juhlavuotta. Ilves kertoi, että sotaa on vaikea ymmärtää ja sen prosessointi on vielä kesken. Käytännön valmisteluihin vaikeudet eivät kuitenkaan ole vaikuttaneet oleellisesti.

”Emme voi enää tehdä yhteistyötä venäläisten toimijoiden ja artistien kanssa, ja vaikka voisimmekin, en usko, että meidän pitäisi. Eli vaikutusta on ollut, mutta onneksi vuoteen 2024 on vielä aikaa emmekä ole joutuneet perumaan mitään projekteja”, Ilves kertoi.

Mullistuksista huolimatta Kask kertoi olevansa tyytyväinen siihen, ettei ohjelmistoon ole tarvinnut tehdä muutoksia eikä peruuntumisia ole tullut. Hän lisäsi, että vaikeudet tekevät Euroopan kulttuuripääkaupunki yhteisöstä vahvemman.

”Se tarkoittaa, että meidän täytyy kommunikoida enemmän eurooppalaisten kollegojemme kanssa. Meidän täytyy myös matkustaa jälleen, kun se on mahdollista ja viettää enemmän aikaa vierailemissamme kaupungeissa ja ottaa enemmän irti vierailuista”, Kask sanoi.

Oppeja vuotta 2026 varten

Oulu2026 vastaava tuottaja Henri Turunen oli myös paikalla Pikisaaressa ja hän nosti esiin, että Oulu voi oppia paljon Tartolta, koska he ovat pari vuotta Oulua edellä valmisteluissa.

”Voimme oppia toisiltamme mikä toimii ja mikä ei. Euroopan kulttuuripääkaupungeilla on tiivis verkosto, missä vaihdetaan tietoa ja se toimii myös turvaverkkona. Kun voitto tuli Ouluun, ovet yhteisöön avautuivat ja apua ja neuvoja on helposti saatavilla”, Turunen kertoi.

Konkreettisesti yhteistyö luo mahdollisuuksia ohjelmayhteistyöhön ja eri kaupunkien kulttuuritoimijat voivat myös luoda yhteisiä projekteja sekä se mahdollistaa myös taiteilijavaihtoja. Oulu2026 on vieraillut tämän vuoden kulttuuripääkaupunki Kaunasissa ja kesällä on edessä vierailu Kreikan Elefsínaan, minne kokoontuvat kaikki kulttuuripääkaupungit.

”Verkostoituminen on tärkeää ja sen nämä vierailut mahdollistavat. Pikisaaren verkostoimistapahtumassa oli paikalla kymmenkunta kulttuuritoimijaa ja haluamme tarjota heille mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä ja hakea esimerkiksi kansainvälistä rahoitusta”, Turunen sanoi.

Kati Ilves ja Erni Kask kertoivat nauttivansa Oulussa etenkin luonnon läheisyydestä ja ohjelmaan kuului myös yhteisen intohimon jakaminen, eli saunassa käynti. Kuva: Anu Kauppila

Lue myös

Lue lisää aiheesta