Tänä kesänä Itämerta pelastetaan kajakkiretki kerrallaan - Helsingistä Ouluun
Itämeri Plogging -hanke kutsuu oululaiset siivoustalkoisiin. Tänä kesänä kuka tahansa voi lähteä puhdistamaan Itämerta siivoukseen modifioiduilla kajakeilla, jotka ovat maksuttomasti kaikkien käytettävissä.
Itämeri Plogging -hankkeen tavoitteena on kannustaa luonnossa liikkumiseen, puhdistaa konkreettisesti Itämerta ja samalla kasvattaa tietoisuutta sen huolestuttavasta tilasta. Oulusta Helsinkiin ulottuva hanke on mittakaavaltaan ja osallistavuudeltaan ennennäkemätön.
“Valitettavasti Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä ja me ihmiset olemme merkittävin saasteiden aiheuttaja. Rehevöitymisen ohella roskaantuminen on kasvava ongelma. Meille vesiurheilutoimijoille tilanteeseen reagoiminen on sydämen asia, Itämeri on meidän kaikkien etupiha”, kertoo hankkeesta vastaavan Vesiurheilukeskus Laguunin toimitusjohtaja Juuso Tilaeus.
Välineitä kahdeksassa pisteessä
Edelliskesänä Espoon rannoilta siivottiin vain kolmen kajakin voimin yli 1000 kiloa roskaa. Tänä kesänä siivoukseen modifioidut itämerikajakit ovat kaikkien käytettävissä kahdeksassa eri vesiurheilutoimipisteessä Helsingistä Ouluun.
Oulun Lappis halusi lähteä mukaan hankkeeseen, sillä ympäristön vaaliminen on yksi yrityksen tärkeimmistä arvoista. Oulun Lappis on oululainen muun muassa vesiliikuntavälineitä vuokraava yritys.
“Olemme halunneet tuoda oululaisten tietoisuuteen merellisyyttä ja sitä, kuinka mahtava suisto meillä on. Meille on tärkeää pitää siitä huolta ja olemme tehneet hommia tämän eteen itsenäisesti. Meille oli selvää, että haluamme osallistua tähän yhteisölliseen ja koko rannikon kattavaan hankkeeseen. Haaste on yhteinen ja täältä ylhäältähän virtaukset kulkevat alemmas”, kertoo Oulun Lappiksen Minna Haurinen.
Maksuttomat Fortum Itämerikajakit ovat siivousvälineineen käytettävissä kahdeksassa toimipisteessä elokuun loppuun saakka. Hanke huipentuu John Nurmisen Säätiön Itämeripäivään 26. elokuuta, jolloin tarkoituksena on osallistaa siivoustalkoisiin mahdollisimman monta kajakkia ja muuta menopeliä samanaikaisesti.
Lisää tietoa hankkeesta ja varaukset www.itameri.info.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.