Siirry suoraan sisältöön

Tämä kevät jää meille kaikille taatusti mieleen

20.5.2020

Maija Kuusisto kirjoittaa, miten koronakevät vaikutti Oulu Sinfoniaan, kun kaikki pysähtyi kuin seinään. Näkökulman kolumnistit pureutuvat ajankohtaisiin aiheisiin, ihmisläheisellä tavalla.

Aplodit, ja niiden jälkeinen onni ja ylpeys muusikoiden työstä. Seuraavalla viikolla Oulu Sinfonia soittaa Kevätuhrin yhdessä Kuopion kaupunginorkesterin kanssa Oulun Musiikkijuhlilla, ehkä. Olen kuitenkin jo lähes varma, että tästä keväästä tulee erilainen. Odotamme viranomaisten ohjeita.

Seuraavana päivänä 12.3. hallituksen tiedotustilaisuuden myötä rajoitukset alkavat konkretisoitua. Ryhmät ovat peruneet tulonsa illan konserttiin, joten yleisö on rajattu. Lipunmyynti lopetetaan välittömästi, vaikka konsertti järjestetään. Seuraava viikko on peruttava, Kevätuhri. Kirjoitamme tiedotetta epäuskoisina. Jouset harjoittelevat käytävällä olevassa huoneessa ovi avoinna. Sanon Oulun Musiikkijuhlien tuottajalle, että tämä on kuin Titanicissa, laiva uppoaa, mutta muusikot jatkavat soittamistaan.

Viimeisen konsertin encoren aikana olen saanut varman tiedon siitä, että koko kevätkausi joudutaan perumaan ja kulttuurilaitokset suljetaan 31.5. saakka. Kun esiintyjät tulevat lavalta, nousee kyyneleet silmiini. Alkuvuosi on ollut monella tavalla menestyksekäs. Kaikki loppuu kuin seinään. Perjantai 13.3. ja täysi tyhjyys, lukuiset kysymykset ilmassa. Tiedotteita ja sähköposteja lähetetään liukuhihnalla koko päivä, kaikki perutaan. Mielessäni on toivon murunen siitä, että ehkä voimme esiintyä kevään aikana edes pienryhmissä. 

Koko maailma on muuttunut. Pelkoa, väsymystä, turhautumista, toivoa ja epävarmuutta, joka on vain siedettävä. Joka kerta kun puhelin soi ensimmäinen ajatukseni on, mikä on seuraava huono uutinen.  Pyrin olemaan tukena ympärillä oleville ihmisille, pitämään henkilökunnan ajan tasalla ja vastaamaan kysymyksiin parhaan kykyni mukaisesti. Asiantuntijatkaan eivät tiedä vastauksia kaikkeen. Täytyy yrittää parhaansa.

Katsomme toisiamme ”Tiedän, miltä sinusta tuntuu” -katseella ruudulta. Kevään aikana ollaan puhuttu lukuisia puheluita, pidetty kokouksia ja pohdittu tilannetta alan ihmisten sekä henkilökunnan kanssa. Konserttijärjestelyt tulee valmistella huolellisesti syyskautta varten, kun konserttitoiminta tulee uudelleen avautumaan. Turvajärjestelyt, konserttitoiminnan uudelleen organisoiminen ja lipunmyyntiin sekä markkinointiin liittyvät muutokset ovat huomattavia. Epävarmuutta on edelleen siedettävä.

Yleisöltä tulee viestejä siitä, kuinka he kaipaavat jo konsertteja ja tulevat paikalle heti, kun mahdollista. Itselleni se luo toivoa tulevaisuudesta. Se kevät, jolloin korona lopetti konserttitoiminnan väliaikaisesti, jää mieleen.

Kirjoittaja on Oulu Sinfonian intendentti Maija Kuusisto.

Lue myös