Siirry suoraan sisältöön

Talven nopeusrajoitukset poistuvat tänään - keliolosuhteet saattavat silti vaihdella

31.3.2021

Talvi- ja pimeän ajan alennetut nopeusrajoitukset poistetaan tänään keskiviikkona 31. maaliskuuta alkaen. Tavoite on, että kaikki muutokset ovat tehtynä jo ennen kuin pääsiäisliikenne alkaa eli torstaina 1. huhtikuuta.

Tiekohtaiset nopeusrajoitukset tulevat voimaan heti, kun merkit on vaihdettu. Tarvittaessa alennettuja rajoituksia jätetään voimaan sellaisissa tienkohdissa, joissa liikennemerkein varoitetaan huonokuntoisesta päällysteestä ja päällysteen kunto sitä edellyttää.

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa oli viime talvikaudella alennettu tiekohtainen 80 kilometriä tunnissa nopeusrajoitus noin 1700 tiekilometrillä. Tästä Kainuun osuus oli noin 600 km. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaalla oli käytössä talvikauden 70 kilometriä tunnissa nopeusrajoituksia 180 tiekilometrillä.

Kelimuutoksiin kannattaa varautua

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus korostaa kevään vaihtelevien keliolosuhteiden huomioon ottamista liikenteessä. Kevään aikana saattaa vielä esiintyä lumi- ja räntäsateita, jolloin ajonopeus tulee sovittaa vallitsevien olosuhteiden mukaiseksi. Yölämpötilat laskevat vielä usein pakkasen puolelle, jolloin edellispäivän sulamis- ja sadevedet voivat jäätää tienpinnat. Erityisesti yöllä ja aikaisin aamulla tienpinnat voivat olla yllättävän liukkaita.

Keli vaikuttaa myös rengasvalintaan. Uuden tieliikennelain myötä oikea rengasvalinta on entistä enemmän kuljettajan vastuulla ja sidoksissa keliin. Talvirenkaita on käytettävä maaliskuun loppuun saakka, jos sää tai keli sitä edellyttää. Monilla talvirenkaina on nastarenkaat. Nastarenkaita saa käyttää maaliskuun loppuun saakka ja toki myöhemminkin, jos sää tai keli sitä edellyttää. Jos ajat talvisilla teillä, ei kannata vielä pääsiäiseksi kiirehtiä renkaiden vaihtamisen kanssa.

Hirvet myös liikkeellä

Kevät tuo myös lisää liikkujia maanteille. Erityisesti pyöräilijät ja mopoilijat on syytä ottaa huomioon. Autoilijan velvollisuutena on jättää heille riittävä tila kohdattaessa tai ohitettaessa sekä välttää lian ja soran roiskuttamista. Keväällä olosuhteet tien reunassa voivat olla pitkään huonommat kuin itse ajoradalla.

Lisäksi kevään edetessä hirvieläimet alkavat liikkua aktiivisemmin. Jos havaitset hirven liikenteessä, niin hiljennä vauhtiasi ja valmistaudu tarvittaessa pysähtymään nopeasti. Hirvionnettomuuden riski on suurimmillaan juuri ennen auringonlaskua.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Kevät tuo liikenteeseen myös kevyttä liikennettä sekä hirvaseläimet aktivoituvat. Kuva: kaupungin kuva-arkisto

Lue myös

Lue lisää aiheesta