Siirry suoraan sisältöön

Talousneuvonta jatkuu Oulussa ensi vuonnakin ja laajenee hyvinvointikeskuksiin

17.12.2021

Oulun talousneuvolan toiminta on saanut jatkoa. Apu talousongelmista kärsiville on mennyt tarpeeseen ja sille nähdään tarvetta myös jatkossa.

Oulun kaupunki on antanut talousneuvontaa vuoden 2021 alusta lähtien. Talousneuvolan toiminta on osoittanut, että neuvonnalle on ollut käyttöä ja tarvetta toiminnan jatkumiselle ensivuodelle on. Pelkästään kuluneen syksyn aikana uusia yhteydenottoja on ollut noin 150 tapausta.

Asiakkailta saadun palautteen perusteella taloudellisella ohjauksella ja neuvonnalla on saatu helpotusta ihmisten tukalaan tilanteeseen. Palvelun piiriin hakeutuvien ongelmat ovat olleet vaihtelevia, eli sellaisia, johon tämä palvelu on tarkoitettu.

Hyvinvointikeskuksiin keväällä

Oulun kaupunki kannustaa jatkossakin ihmisiä hakemaan apua jo varhaisessa vaiheessa, jos oma taloudellinen tilanne huolestuttaa. Oli huoli voi suuri tai pieni, yhteys matalan kynnyksen talousneuvolaan kannattaa. Siellä voidaan yhdessä miettiä ratkaisua hankalaan tilanteeseen. Palvelua saa nimettömänä ja ilman ajanvarausta.

Talousneuvolan asiantuntijoina toimivat sosiaaliohjaaja tai sosiaalityöntekijä, talous- ja velkaneuvoja, ulosottoviranomainen sekä Kelan virkailija, jotka kaikki ovat tavattavissa paikan päällä.

Keväällä kokeilu laajenee myös alueiden hyvinvointikeskuksiin Haukiputaalle, Kiiminkiin ja Kaakkuriin.

Oulun talousneuvola avoinna joka toinen torstai parillisilla viikoilla klo 13-16 BusinessAsemalla, Hallituskatu 36. Vuonna 2022 13. tammikuuta alkaen.

Yhteyttä voi ottaa puhelimitse numerosta 040 191 7225 tai kuntalainen voi jättää yhteydenottopyynnön sähköpostilla osoitteeseen talousneuvola@ouka.fi

Lisätietoja tästä linkistä.

Oulun talousneuvola palvelee Hallituskadun BusinessAsemalla myös ensi vuonna. Kuva: Carita Forsman

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta