Siirry suoraan sisältöön

Taiteilijayhteistyö voi olla piristys hiljaisina kausina – matkailuyrittäjiä houkutellaan residenssitoimintaan

13.6.2022

Pohjois-Suomessa on jo vuosia rakennettu aktiivisesti toimivaa taiteilijaresidenssiverkostoa. Tänä vuonna matkailu- ja majoitusyrittäjille tarjotaan ilmaista koulutuskokonaisuutta, joka valmentaa molempia osapuolia hyödyttävään residenssiyhteistyöhön kulttuurialan tekijöiden kanssa.

Monen matkailuyrittäjän ikuisuuspulma on se, miten saada piristystä vuoden hiljaisille kuukausille – tai ylipäätään piristystä.

Yhdeksi ratkaisuksi on tarjolla taiteilijaresidenssitoiminta, jossa ideaalitapauksessa taiteilija saa määräajaksi käyttöön luovuutta inspiroivan tilan ja yritys uudenlaista toimintaa, tapahtumia, asiakaskuntaa ja näkyvyyttä.

Kripa-hanke ja Hailuodossa toimiva Kulttuuritalo Päiväkoti etsivät yhteistyössä pohjoisesta Suomesta matkailu- ja majoitusyrittäjiä, joille tarjotaan ilmaista, räätälöityä valmennusta residenssitoiminnan hyödyntämiseksi osana yritystoimintaa.

Valmennuksessa perehdytään muun muassa siihen, miten residenssitoiminnan voi käynnistää, miten toiminnan avulla voi tuoda esiin oman yrityksen erityispiirteitä ja millaisia tapahtumia taiteilijayhteistyönä voi järjestää.

Hiljaiset kuukaudet hyödyksi

Kripan eli Kansainvälinen residenssien innovaatioverkosto Pohjois-Pohjanmaalle -hankkeen projektipäällikkö Kai Latvalehto sanoo, että tavoitteena on luoda uutta, toimialarajat ylittävää toimintaa.

”Monet matkailu- ja majoitustiloja tarjoavat yritykset ovat kyselleetkin sitä, miten tiloja voisi hyödyntää esimerkiksi talven hiljaisina kuukausina. Monet näistä paikoista ovat myös aika ainutlaatuisia – infra on niin sanotusti kunnossa – ihmisille, jotka sinne tulevat. Taiteilijaresidenssitoimintaa voi viritellä osaksi matkailuyrityksen profiilia”, Latvalehto sanoo.

Koulutuksessa ei vielä tarjota yrityksille taiteilijoita yhteistyöhön, vaan nimenomaan valmennetaan siihen.

”Taiteilijaresidenssitoimintaahan ei voi sillä tavalla pyörittää, että matkailuyrittäjä tai hotellinpitäjä laittaa lapun ikkunaan, että tässä on taiteilijaresidenssi. Siihen vaaditaan vähän muutakin. Tässä pilottihankkeessa mentoroinnin hoitavat Kulttuuritalo Päiväkodin vetäjät Sanna ja Aki Roukala Hailuodosta, jotka ovat jo monta vuotta pyörittäneet globaalissakin mittakaavassa merkittävää ja ainutlaatuista residenssitoimintaa.”

Residenssivierailuihin voi sisältyä yleisötapahtumia tai työtehtäviä, joita residenssitaiteilija tekee. Esimerkiksi visuaalisen puolen taiteilija voi tehdä julkisen taideteoksen yritykselle osana vierailua.

Latvalehto huomauttaa, että taiteilijaresidenssejä on monenlaisia: lyhytaikaisia ja pitkäaikaisia, ja toiminnan suhteen periaatteessa vain mielikuvitus on rajana.

”Residenssivierailuihin voi sisältyä yleisötapahtumia tai työtehtäviä, joita residenssitaiteilija tekee. Esimerkiksi visuaalisen puolen taiteilija voi tehdä julkisen taideteoksen yritykselle osana vierailua. Matkailuyrityksellä voi olla valmiiksi joku tarve, että voitaisiinko luoda esimerkiksi taidepolku, tai mitä tahansa”, Latvalehto havainnollistaa sitä, mitä yritys voi saada residenssiprojektilla.

”He saavat niin sanotusti uuden sormen käteensä, ilmaiseksi.”

Residenssien verkosto luotu

Alun perin vuosiksi 2020–22 ajoitettua Kripa-hanketta on jo jatkettu syyskuulle 2023 saakka. Sen myötä on jo syntynyt nimellä Northern AiR markkinoitava taiteilijaresidenssien verkosto Pohjois-Suomeen: erilaisia residenssejä on tarjolla Oulussa, Iissä, Hailuodossa, Raahessa, Kuusamossa ja Kärsämäellä.

Residensseissä on käynyt lukuisia kansainvälisiä taiteilijavieraita. Northern AiR toimii pohjoismaisena edustajana Res Artis -järjestössä, joka on maailman suurin taiteilijaresidenssien verkosto.

Oulusta hankkeessa ovat mukana Warjakan taiteilijaresidenssi, Ruotsinsuomalainen kulttuurilähetystö, kulttuuriyhdistys Kulttuuribingon AiR Oulu, Oulun kirjailijaseuran ja sarjakuvaseuran sarjakuvaresidenssi sekä Oulun tanssin keskus JoJo.

”Meillä on jo toimiva verkosto ja hienoja residenssejä. Toki uusiakin mahtuu vielä mukaan”, Latvalehto sanoo.

Koulutus ja -konsultaatiokokonaisuudesta vastaa Kulttuuritalo Päiväkoti, joka on ainutlaatuinen lyhytaikainen taiteilijaresidenssi Hailuodossa. Vuodesta 2017 toiminut residenssi on suunnattu ensisijaisesti muusikoille ja kirjailijoille sekä muille luovan alan tekijöille. Lisäksi Kulttuuritalo Päiväkoti tuottaa uniikkeja tapahtumakonsepteja erityisesti syrjäseudulla.

Koulutukseen kuuluu yksi koulutuspäivä sekä kolme henkilökohtaista konsultaatiotuokiota. Haku on avoinna 24. kesäkuuta saakka, ja koulutuskokonaisuus toteutetaan syksyllä 2022.

Lisätietoja: https://www.northernair.fi/residenssitoimintaa-matkailuyrittajille-haku-24-kesakuuta-saakka
Nokturni on yksi Hailuodossa toimivan Kulttuuritalo Päiväkodin taiteilijaresidenssihuoneista. Kuva: Aki Roukala

Lue myös

Lue lisää aiheesta