Taimien vaihtoa ja taidetta Kiertokaaren Likellä – avoin tapahtuma kaikille kaupunkilaisille
Kiertokaari järjestää maksuttoman taimienvaihto- ja taidetapahtuman torstaina 15. kesäkuuta kello 13–18 Limingantullin Kierrätyskeskus Likellä. Kaikki ovat tervetulleita kierrättämään ylijääneitä kasveja ja puutarhatarvikkeita sekä osallistumaan yhteisötaideteoksen tekemiseen.
Kiertokaari herättää jälleen henkiin taimienvaihtotapahtuman, joka järjestettiin ennen koronapandemian alkamista Ruskon jätekeskuksessa useana vuonna.
”Tuntui luontevalta siirtää tapahtuma Likelle, sillä haluamme myös kehittää uudesta kierrätyskeskuksesta erilaisten yhteisöllisten tapahtumien paikan. Se sijaitsee myös parempien joukkoliikenneyhteyksien päässä kuin Ruskon jätekeskus”, kertoo Kiertokaaren viestinnän asiantuntija Sari Arffman.
Kiertoon kasvit ja puutarhatarvikkeet
Kasvit kiertoon -kierrätystapahtumassa kasvien taimet ja vaikkapa huonekasvit vaihtavat omistajaa maksutta. Paikalle voi tuoda taimen tai kasvin sen nimellä varustettuna. Tapahtumaan osallistuminen ei edellytä omien taimien tai kasvien tuomista paikalle.
Tapahtuma antaa oivan mahdollisuuden vaihtaa tietoja kasvin omistajan kanssa esimerkiksi siitä, millaisissa olosuhteissa kasvi viihtyy.
Liken tavaran vastaanotto ja myymälä ovat tavalliseen tapaan avoinna tapahtuman aikana. Kierrätyskeskukseen otetaan mielellään vastaan hyväkuntoista kierrätystavaraa myytäväksi, ja nyt ajankohtaisia ovat päivän teeman mukaisesti vaikkapa erilaiset puutarhatyökalut ja muut puutarhatarvikkeet.
Ylijäämäpuusta yhteisötaidetta
Limingantullin Kierrätyskeskus Likke on avattu huhtikuun lopussa. Arffman kertoo, että Liken suunnittelussa yhtenä lähtökohtana ovat olleet värikäs tilailme sekä ihmisten osallistaminen.
Sisustusarkkitehtitoimisto Sisu Interior on suunnitellut Liken aulatilaan värikkään, yhteisöllisesti toteutettavan installaation, joka kootaan OSAOlta ja Ammattiopisto Luovilta saadusta ylijäämäpuusta.
”Puunpalasia maalattiin ensimmäisen kerran taidetyöpajassa Likellä toukokuun lopulla, ja silloin saatiin kokoon noin 400 palasta. Tulevana torstaina on tarkoitus saada maalattua loput palaset, jotta voimme koota yhteisöllisen kierrätysinstallaation seinälle kesän aikana”, Arffman valaisee.
Lisätietoja Limingantullin Kierrätyskeskus Likestä: likke.fi
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.