Sopuli on Suomen seuratuimpia kalastustubettajia

Aina ei kannata lähteä merta edemmäs kalalle. Riutunkarista nappasi 36:n sentin mittainen ahven. Kuva: Juho Lehtola

Ihmiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Juha Näppä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Juho Lehtola Oulusta on tuttu sadoille tuhansille Youtuben käyttäjille oman Sopuli-kanavansa ja työpaikkansa Baits TV:n kautta. Lehtola kalastaa vapavälineillä ja kertoo siihen liittyvistä asoista videoillaan 2-5 kertaa viikossa, olipa töissä tai vapaalla. Sopulina hän seikkailee myös Baits TV:n videoilla. Lehtola on Suomen seuratuimpia kalastustubettajia.

Juho Lehtola, kolmissakymmenissä oleva perheenisä, aloitti tubettamisen omana itsenään keväällä 2017, ja Tuontirengas Oy palkkasi hänet tekemään videoita Baits TV -kanavalle lokakuussa 2020. Tällä hetkellä Lehtolan Sopuli-kanavalla Youtubessa on 29 000 seuraajaa ja Instagramissa Sopulia seuraa reilu 6000 ihmistä.

”Kuten muutkin, teen omaa juttuani ja omalla tyylilläni. Yritän tuoda kalapaikkojakin esille. Seuraajamääristä näkee, että kyllähän porukka minua seuraa, mutta kyllä moni tekee parempia videoita”, Juho Lehtola sanoo.

Lehtola sanoo, että hänelle kaikki kalastus on työtä, mutta kavereiden kanssa se on rentouttavaa, kun ei kalasteta edes puolitosissaan.

”Liikun luonnossa myös ilman kalastusvälineitä, yksin tai perheen kanssa, ja yritän ulkoilla myös kuntoilumielessä. Joskus pelailen Counter Strikea tai jotain muita pelejä”, Lehtola kertoo.

Sadan kilometrin säteellä kotikaupungista

Lehtola liikkuu Baitsin ja Sopulin videoiden teossa sadan kilometrin säteellä Oulusta, mutta käy mielellään kauempanakin, varsinkin Lapissa. Oulua hän pitää hyvänä alueena kalastuksen harrastamiselle, vaikka esimerkiksi ahvenen ja hauen kalastukseen on parempiakin paikkoja.

”Ahvenen ja hauen osalta on kesällä kalastavalle paljon Oulua parempiakin paikkoja. Merelle lähtiessä pitää olla iso vene, ja kun täällä on matalat rannat, niin rantakalastuspaikkoja on vähän. Lohikalojen puolesta oulujoki on hyvä paikka, ja pilkkipaikkoja kyllä löytyy talvella, kun pilkkikausi on pitkä”, sanoo Lehtola, joka on kolunnut monipuolisesti Oulun alueen erilaisia kalastuspaikkoja.

”Mieluisin kalapaikkani on sellainen järvi, johon laskee pieni joki. Kanavallani on video, jossa kirkkaista vesistä jigataan Orka-mikrojigeillä isoja ahvenia. Se paikka siinä videolla on lähellä täydellistä.”

Tällaiset viiden sentin mittaiset vaaput ovat hyviä vieheitä esimerkiksi kirjolohelle Oulujoella. Kuva: Juho Lehtola

Videoilla ei näy jättisaaliita

Juho Lehtola kertoo lähtökohtanaan olevan, että huvin lisäksi hänen tekemistään kalastusvideoista pitää olla myös hyötyä katsojalle. Siksi hän yrittää aina antaa hyviä vinkkejä videolla käsiteltävästä aiheesta, oli se sitten kalastusta tai vaikka välinetietoutta.

”Yritän aina kertoa hyviä vinkkejä, enkä koskaan näytä mitään jättisaaliita. Jos joskus sattuu tulemaan vähän enemmän kalaa, en julkaise mitään lihalaatikkokuvia, vaan teen useamman videon. Saatan vaikka kokata ruokaa niistä kaloista toisella videolla. Sitten kun joskus harvoin saan isoja kaloja ja katsojat ovat iloisia puolestani, koen onnistuneeni videon teossa”, Lehtola kertoo.

Lehtolan, Sopulin, tapa katsoa kameraa läheltä ja hitusen lievennetty Oulun murre luovat rennon ja kotoisan ilmapiirin hänen videoihinsa.

”On tultu sanomaan, että videoitani katsellessa on ”ihan niinku minulle puhuisit”. Sellaisia videoistani haluankin tehdä. Silloin homma toimii”, Lehtola miettii.

Videoiden leikkaaminen on aikaa vievää puuhaa, ja kun niitä tekee muutaman viikossa, on sisällön oltava melko virtaviivaista.

”Minun kanavani on blogi-tyyppinen, videot on vain editoitu, koska minulla ei vain ole aikaa lisäillä niihin efektejä tai muita herkkuja. Joskus itseäni huvittaakseni saatan vaikka pistää videossa taustalla näkyvän tuulimyllyn pyörimään väärään suuntaan, vaikkei se tuota videoon mitään lisäarvoa, eikä sille varmaan naura muut kuin minä itse”, Juho Lehtola kertoo.

”Tuossa on 3-4 metriä syvää, tässä menee matalaksi. Siinä on noin puoli metriä vettä. Tähän aikaan illasta tuossa kahlatessa tavallisesti näkyy kalaa koko ajan. Tyynempi keli pitäisi olla”, Juho Lehtola näyttää missä Varjakan venesataman hauet piileksivät. Kuva: Juha Näppä

Tuulensuuntia ja semmoisia

Kalastuksen harrastajat tietävät aina jonkun, joka tuntuisi saavan kalaa joka kerta, kun kalalle lähtee. Ilmiön taustalla saattavat olla tuurin ohella paikallistuntemus sekä tieto hyvistä kalakeleistä ja suotuisista tuulensuunnista.

Juho lehtola sanoo seuraavansa kalakelejä enemmänkin muistin varassa. Hän kertoo muun muassa kolmesta eri kerrasta, jolloin Oulun alueella oli navakka länsituuli ja vapavälineillä tuli merkittävän hyvin haukea.

”Tulee mietittyä, että millaiset olivat olosuhteet silloin, kun oli hyvä reissu, tuulensuuntia ja semmoisia. Kalakalenteri on yksi apuväline, ja minunkin pitäisi laittaa seurantaan esimerkiksi kuun vaiheiden vaikutus kalantuloon. Parhaat haukireissut ovat olleet joka tapauksessa kovalla länsituulella”, Lehtola toteaa.