Siirry suoraan sisältöön

Soivan Siilin koko perheen Kulttuurikurkistus keskittyy tällä kertaa arkkitehtuuriin

30.3.2023

Tulevana lauantaina, aprillipäivänä 1. huhtikuuta vietetään ravintola Voimala 1889 tiloissa ja Prunnitorilla pääsymaksutonta Kulttuurikurkistusta. Tarkoitus on tutustua arkkitehtuurin saloihin.

Soivan Siilin eli Markus Lampelan ja Kyösti Salmijärven ideoima Kulttuurikurkistus-idea sai päivänvalonsa muutama vuosi sitten. Sen on tarkoitus olla matalan kynnyksen taide- ja kulttuuritapahtuma koko perheelle. Kulttuurikurkistuksessa tutustutaan kulttuurin ja taiteen eri lajeihin ja lajien saloihin kepeästi kokeilemalla, katselemalla ja kuuntelemalla.

Ensimmäinen kurkistus ehdittiin pitää toissa syksynä akvarellitaiteilija ja kuvataideopettaja Pia Leppäsen kanssa, mutta seuraava jäikin koronan jalkoihin.

”Nyt on aika sen toisen kurkistuksen ja tällä kertaa teemana on arkkitehtuuri”, kertoo Markus Lampela, joka aikoinaan itsekin opiskeli ja työskenteli alalla.

”Siksi myös hoksasin kysyä paikallisia arkkitehteja ja arkkitehtiopiskelijoita mukaan tapahtumaan. He tuovat tulleessaan talojen pienoismalleja ja kuvia, joita voi katsella ja ihastella. Niistä saa myös ehkäpä innoitusta työpajoihin”, lisää Lampela.

Tietokoneita, lunta ja sokeria

Työpajoissa on tarkoitus itse suunnitella, piirtää ja rakennella omia arkkitehtoonisia luomuksia.

”Varttuneemmat voivat päästä jopa tietokoneella suunnittelemaan pohjapiirustuksia, mutta perheenpienimmillä saattaa rakennuspalikoina olla käsissään sokeripalat”, hän lisää.

Asiantuntijoilta ja opiskelijoilta voi myös kysellä kaikkea suunnitteluun tai arkkitehtuuriin liittyvää. Tarkoitus on myös sään salliessa rakentaa ja maalailla Prunnitorilla lumesta erilaisia luomuksia. Tarjoilupuolta ja palanpainiketta saa halutessaan tilattua ravintola Voimalan puolelta, mutta muutoin tapahtumaan on vapaa pääsy.

Myös isäntä-duo eli Soiva Siili kiertää tilaisuudessa kevyesti musisoiden. Seuraava Kulttuurikurkistus on tarkoitus järjestää luonnon ja luontokuvaajien merkeissä.

Koko perheen maksuton Kulttuurikurkistus 1.4. klo 11-14 Ravintola Voimala 1889:ssä ja Prunnitorilla.

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Soivan Siilin koko perheen Kulttuurikurkistus kurkistaa tällä kertaa arkkitehtuurin saloihin. Kuva: Jaani Föhr

Lue myös

Lue lisää aiheesta