Siirry suoraan sisältöön

Senioreiden oma viikonloppu Ouluhallilla – viikonloppu täynnä asiaa ja viihdykettä, uutuutena treffipaikka

12.9.2023

Seniorimessut -viikonloppu tuo lukuisia asiantuntijoita ja näytteilleasettajia Ouluhalliin 16.–17. syyskuuta. Messuilla keskitytään hyvään terveyteen, inspiroivaan vapaa-aikaan sekä sujuvaan arkeen.

Viikonloppu kokoaa yhteen yli 140 näytteilleasettajaa, jotka tarjoavat kävijöille monipuolista tietoa terveyden eri aihealueisiin, ratkaisuja sujuvaan arkeen sekä paljon sisältöä vapaa-ajan toimintaan. Seniorimessut on lisännyt suosiotaan messutapahtumana viime vuodesta.

”Kävijöiden mielestä messut on heille tarpeelliset ja mieluiset. Tapahtuman kävijöiden kohderyhmänä toimii aktiiviset, omasta hyvinvoinnista sekä elämän laadusta kiinnostuneet seniorit sekä heidän läheisensä”, kertovat järjestäjät.

Ohjelma messuille on pyritty tekemään monipuoliseksi ja senioreita kiinnostavaksi ja osallistavaksi. Molempina messupäivinä puheenvuoron saavat muun muassa näyttelijä ja laulaja Pirkko Mannola. Hän kertoo kokemuksiaan seniorina sekä puhuu liikunnan ja sosiaalisen elämän merkityksestä. Psykologi ja filosofian lisensiaatti Pirkko Lahti käsittelee elämänilon tärkeyttä ja positiivisen asenteen merkitystä mielenhuollon kautta.

Viikonlopun aikana ohjelmalavoilla nähdään myös lukuisia muita puheenvuoroja ja esityksiä tapahtuman teemojen ympäriltä. Uutuutena on tarjolla senioreille mahdollisuuden ystävän löytämiseen Alakko nää mua -treffauspaikassa.

Tapahtuman ohjelma ja lisätiedot kokonaisuudessaan katsottavissa verkkosivuilta tästä linkistä.

Seniorimessut Ouluhallissa 16.–17. syyskuuta, la klo 10–17 ja su 10–16. Liput tapahtuman ovelta 10 euroa.

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Messuilla on tilaisuus nähdä näyttelijä Pirkko Mannola sekä psykologi Pirkko Lahti. Kuva: Seniorimessut

Lue myös