Siirry suoraan sisältöön

Seksuaaliväkivalta on rikos, josta voi toipua

12.12.2020

Seksuaaliväkivalta on ihmisoikeusloukkaus, rikos sekä yksi ikävämpiä kokemuksia ihmiselle. Sen uhri voi kuitenkin saada apua. Toipuminen lähtee siitä, että tunnustetaan tapahtunut väkivallaksi.

Seksuaalirikoksesta voi toipua. Näin vakuuttaa hankepäällikkö Paula Mällinen, joka työskentelee Pohjois-Pohjanmaan seksuaalineuvontakeskuksen Tietoiseksi-hankkeessa.
 
”Toki se jää kokemusmaailmaan ja seuraa mukana kuten mikä tahansa ihmiselämän ikävä kokemus”, Mällinen sanoo.

Tekijä on usein tuttu

Seksuaaliväkivalta koskee sekä naisia että miehiä, tyttöjä ja poikia.

Mällinen korostaa, että seksuaaliväkivalta on aina ihmisoikeusloukkaus ja yleensä ikävimpiä kokemuksia mitä ihmiselle voi sattua. Se on myös rikos, koska kyseinen on tapahtunut ilman suostumusta.  
 
Tekijä ei Mällisen mukaan välttämättä tunnista tehneensä väkivaltaa. Osa tunnistaa, katuu ja häpeää. Suurin osa rikoksista on tapahtunut lähisuhteissa tai tekijä on ainakin jollakin tavalla tuttu.
 
”Seksuaaliväkivalta ei aina ole fyysistä. Se voi olla myös puheita tai ilmeitä, tietyntyylisiä viestejä, koskettamista tai pakottamista”, Mällinen huomauttaa.

Auttaja uskoo uhria

Tietoiseksi-hankkeen tukeen on tänä vuonna tullut 12 yhteydenottoa. Terapiatyöskentelyyn voidaan ottaa 8-10 henkilöä. Jos psyyke on vaurioitunut pahasti ja uhri tarvitsee pidempiaikaista tukea, hänet ohjataan psykoterapiaan.
 
Jos tekijä on läheinen, uhrille tehdään turvasuunnitelma. Tietoiseksi-hankkeesta myös saa puhelimitse keskustelutukea rikoksen kokemukseen.
 
”Me kuuntelemme empaattisesti ja uhria uskoen mitä hän itse kertoo. Painotamme, että rikoksen tekijä on aina syyllinen, sillä uhrit kokevat häpeää ja syyllisyyttä”, kertoo Mällinen.

Milloin tahansa voi laittaa viestin

Toipumisprosessi lähtee siitä, että tunnistetaan tapahtunut väkivallaksi.
 
”Että kyseessä on rikos uhria kohtaan. Vakuutetaan, että hän ei ole tullut hulluksi ja että hän voi toipua.”  
 
Arjesta uhreja autetaan selviytymään tietoisuusharjoituksilla. Niiden avulla kokija palautetaan menossa olevaan hetkeen sen sijaan, että hän eläisi traumatisoituneessa tapahtumassa.

Lisäksi normalisoidaan tunteita ja tiedostetaan elämän riskikohtia, joissa kokemus voi taas nousta pintaan.
 
Tietoiseksi-hankkeeseen voi Mällisen mukaan soittaa milloin tahansa tai laittaa viestin, vastaus luvataan seuraavana arkipäivänä.

Asian lopullinen käsittely helpottaa

Rikosuhripäivystyksestä saa tukea usein pitkittyvään oikeusprosessiin. Uhrit ottavat yhteyttä poliisin tai Tietoiseksi-hankkeen ohjauksesta. Koulutetun tukihenkilön voi saada mukaan käräjäoikeuteen.

Rikosuhripäivystys on ilmainen oikeusministeriön rahoittama valtakunnallinen palvelu.

”Nykyään oikeuskäsittelyyn pääsy voi kestää kaksikin vuotta. Monesti uhri on jo toipunut”, tietää Rikosuhripäivystyksen aluejohtaja Maarit Saukko. ”Tukihenkilöä tarvitaan, koska haavat ovat taas henkisesti auki, lisäksi moni pelkää mennä kertomaan oikeuteen vieraille ihmisille yksityiskohtaisesti mitä on tapahtunut.

Saukon mukaan asian lopullinen käsittely kuitenkin helpottaa.

”Tekijä on saatettu vastuuseen.”

Varhainen apu auttaa

Seksuaalinen väkivalta ei katso ikää. Mällisen vanhin tämänhetkinen asiakas on vuonna 1953 syntynyt nainen, joka on kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä lapsena.
 
”Ei koskaan ole liian myöhäistä käsitellä kokemuksia”, sanoo Saukko.
 
Suurin osa apua hakeneista selviää ja toipuu. Siinä auttaa Mällisen mukaan, jos voi puhua asioista ja tunnistaa oireita.
 
Lisäksi selviytymistä edistää mahdollisimman varhainen apu ja läheisten ihmisten tuki.

 

 

Seksuaaliväkivallan uhreja autetaan tietoisuusharjoituksilla. Silloin keskitytään olemassa olevaan hetkeen sen sijaan, että elettäisiin traumatisoituneessa tapahtumassa. Kuva: Sanna Krook

Lue myös

Lue lisää aiheesta