Savoysta Ouluun: kansainvälinen Mindru-Turunen saapuu Musiikkijuhlien johtoon
Oulun Musiikkijuhlien uusi toimitusjohtaja Elena Mindru-Turunen on kiinnostunut musiikin tyylilajeista: klassista ja rytmimusiikkia hän soisi Musiikkijuhlillakin yhdisteltävän. Tällä hetkellä Savoyssa tuottajana työskentelevä musiikin maisteri aloittaa Oulun-työssään ensi vuoden alussa.
Elena Mindru-Turusen perhe tulee Ouluun joulukuussa missä jo asuukin miehen sukua. Oulu on Mindru-Turuselle muuten tuttu oman bändin keikkamatkoilta ja Oulu All Star Big Bandin solistina.
Musiikin eri tyylilajit kiinnostavat uutta toimitusjohtajaa. Musiikkijuhlillakin hän näkisi yhdisteltävän klassista ja rytmimusiikkia.
”Oulun Musiikkijuhlilla on suomalaisella taidekentällä kiinnostava taiteellinen profiili, joka sopii omaan kokemukseeni ja osaamiseeni. Rytmimusiikki ja rikkaan kulttuurielämän kehittäminen kiinnostaa minua sekä johtaminen mahdollisen korkealla tasolla”, sanoo Mindru-Turunen. Hän työskentelee tällä hetkellä kansainvälisen vierailuteatteri Savoyn kulttuurituottajana Helsingissä.
Mindru-Turunen on koulutukseltaan musiikin maisteri, pääaineenaan jazzlaulu. Hän on valmistunut myös klassiseksi säveltäjäksi.
Suhteet muusikoihin ja agentuureihin hyödynnetään Oulussa
Maaliskuu on Mindru-Turusen mukaan hyvää aikaa musiikkitapahtumalle Oulussa. Silloin niitä järjestetään vähän ja ikäviltä päällekkäisyyksiltä vältytään.
”Olen seurannut varsinkin Musiikkijuhlien jazz- ja etnosarjan ohjelmistoa sekä sitä miten korona-aikana kulttuurilaitokset järjestävät toimintansa myös muualla kuin Helsingissä”, Mindru-Turunen sanoo.
Näin ollen tulevalle toimitusjohtajalle on tullut selväksi, että festivaalilla pitää olla varasuunnitelmat, jos tilanteet äkisti pahenevat.
Ouluun uusi toimitusjohtaja sanoo tuovansa muusikkouransa kansainvälisen kokemuksen: suhteet muihin muusikoihin ja agentuureihin.
Mindru-Turunen on kiertänyt oman bändinsä kanssa Suomen lisäksi Euroopassa ja USA:ssa. Hän on myös laulanut Saksassa sekä Romaniassa sinfoniaorkesterien solistina.
Hybriditapahtumat tulevaisuuden tapahtumamuoto
Mindru-Turusen nykyinen työpaikka Savoy hallinnoi Espan lavaa Helsingissä ja sinne hän hoiti viime kesänä 166 konserttia. Niistä 18 pidettiin verkossa.
Mindru-Turunen puhuu vahvasti hybriditapahtumien puolesta: yleisö voi osallistua sekä tapahtumapaikalla että verkossa. Kulttuuriala on hänen mielestään joutunut kärsimään koronasta kohtuuttomimmin.
”Minusta Maija Kuusisto on tehnyt upeaa työtä Musiikkijuhlilla ja on ihanaa, että saan jatkaa työtä hänen kanssaan Oulussa. Maaliskuussa Musiikkijuhlilla esiintymisen ja kokemisen ilo jatkuu, yleisö voi olla myös kotona ja silti mukana. Ei ole syytä pysähtyä”, Mindru-Turunen vakuuttaa.
Musiikkijuhlilla on kolme työntekijää. Mindru-Turunen toivoo, että jonain päivänä uusi toimisto ja oma esiintymispaikka olisi Musiikkijuhlien todellisuutta.
Mutta sitä ennen hän haluaa perehtyä tarkasti ja syvästi Oulun Musiikkijuhlien toimintaan.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.