Siirry suoraan sisältöön

Saunalautalla parasta ovat ihmiset

2.9.2020

Oulujokirannan maisemat ovat elo-syyskuun taitteessa vielä kesäiset, kukat kukkivat ja aurinko paistaa. Uimavedessäkin riittää vielä lämpöä perinteiseen sauna- ja uimareissuun. Mutta vaikka helteet ovat jo menneet, rantakautta ei kuitenkaan tarvitse lopettaa tähän. Koivurannan saunalautalla on sauna lämpimänä ja poreallas porisemassa läpi talven. Myös kuluvana kesänä kalustoon lisätyt kelluvat iglut on rakennettu toimimaan talviolosuhteissa.

Koivurannan saunalautan yrittäjä Antti Smal ohjailee sähkömoottorilla toimivaa iglua tottuneesti rannan tuntumassa. ”Nämä ovat helppoja ohjata, siinä onnistuu kuka vaan”, hän kertoo. ”Yleensä annan mielelläni ohjaimen porukan naisväelle, koska he saavat siitä mukavan elämyksen. Helposti ohjaimiin tarttuu muuten seurueen mies”, hän kertoo.

Yrittäjä Antti Small risteilemässä Koivurannan iglulla Oulujoella

Kelluvat iglut ovat kotimaisen AuroraHutin tuotantoa, ja lasimajat on suunniteltu alun perin talvikäyttöön revontulien katselua varten. Igluille on kuitenkin ollut kysyntää myös kesäkäyttöön jopa siinä määrin, että se on yllättänyt valmistajat, kertoo Smal.

Vesille päästäessä iglun eteneminen on tasaista ja rauhallista, eikä pieni aallokko tunnu juurikaan keinuttavan menopeliä. Hiljaisen ja ekologisen sähkömoottorin lisäksi veneeseen rinnastettavasta iglusta löytyy varalta myös perinteinen perämoottori.

Oulujoki uudesta näkökulmasta

Jokinäkymät tuntuvat tulevan matalassa ja lasiseinäisessä iglussa aivan syliin saakka.

”Parasta tässä on, miten lähellä vedenpintaa mennään”, vahvistaa Smal.

Iglua ohjaillaan kaukosäätimellä, joten sitä voi ajella rennosti vaikkapa sängyssä makoillen.

Tuttu jokimaisema näyttää myös vesiltä katsottuna erilaiselta kuin rannan pyörätieltä käsin.

”Ylivoimaisesti suurin osa oululaisista ei vielä tiedä, millaista joella on oikeasti. Veden päällä näet kaiken eri perspektiivistä. Varsinkin illalla auringonlaskut ovat ihan häkellyttäviä. Sitä upeutta on vain mahdotonta selittää, se pitää kokea”, hehkuttaa Smal.

”Joella olet keskellä maalaismaisemaa kaupungissa”, hän lisää.

Kelluvan iglun kaveriksi voi vuokrata myös kanootin, sup-laudan tai fatbiken. ”Suosituimpia ovat olleet suppilaudat”, kertoo Antti Smal. ”Igluja on käytetty myös kalastamiseen.”

Jatkokehitteillä on elämyspaketti, jossa vesille voi tilata artistin soittamaan pienen keikan. ”Se olisi hieno hetki vaikkapa lahjaksi hääparille”, kuvailee Smal.  

Sopivaa talvipaikkaa igluille mietitään ja selvitellään parhaillaan. ”Parhaan arktisen luontoelämyksen niistä saisi kyllä meren rannassa”, hän tuumii.

Pipo päähän ja yleiselle saunavuorolle

Koivurannassa pääsee nauttimaan jokimaisemasta mutkattomasti ja pienemmällä budjetilla myös yleisillä saunavuoroilla, joita löytyy maanantaisin, keskiviikkoisin ja sunnuntaisin.

Parinkymmenen hengen hirsisaunassa löylytellään uimapuvuissa. Saunasta pääsee pulahtamaan jokeen ja talvisin tietysti avantoon. Terassilla höyryää myös lämmitetty poreamme.

Saunalautan asiakas poreammeessa.
Saunalautan vakioasiakas Mikko käy nauttimassa löylyistä, porealtaasta ja maisemista useamman kerran viikossa ympäri vuoden. Tänään elämyksen kruunaa erityisen komea sateenkaari.

Kesäiltoina saunan ja uinnin yhdistelmä on tietysti upea elämys, mutta saunalauttaa kannattaa tulla kokeilemaan myös vilpoisemmilla keleillä. Poreammeessa rentoutuva Mikko vakuuttaa, että kokemus on tunnelmallisimmillaan pakkasella, kun istutaan pipot päässä ja vesi höyryää ympärillä.

Talviuinti saunasta käsin tarjoaa myös satunnaiselle avantouimarille astetta pehmeämmän kokemuksen, kuin avantokäynti kylmiltään hyytävässä pakkasessa.

”Tuiran uimarannan talviuimarit ovat enemmän sitä extreme-porukkaa, jotka käyvät avannossa kovissa pakkasissakin ilman saunaa. Mutta he taas sanovat, että sitten kun tulee välillä tänne, se on vaan puhdasta nautiskelua”, nauraa Smal. ”Ei mitään extremeä.”

Saunalautta vetää kaikenlaista väkeä eri ilmansuunnista

Työ saunalautalla on monipuolista – välillä tehdään huoltotöitä haalareissa ja välillä juonnetaan juhlatilaisuutta ykköset päällä, kertovat Antti Smal ja lautan kapteeni Teemu Kikkas.

”Parasta tällä lautalla ovat kuitenkin ehdottomasti ihmiset. Heitä tuli ennen korona-aikaa vielä eri puolilta maapalloa. Mitä uskomattomimpia tarinoita heillä on”, innostuu Smal. ”Mitä erikoisimmista paikoista, ja mitä uskomattomampia töitä.”

”Ja miten he ovat löytäneet tänne jostain Galapagossaarilta – Euroopan kautta Ouluun ja saunalautalle keskellä talvea”, nauraa Kikkas.

Kävijöiden kirjo on korona-aikanakin suuri, ja yleinen sauna on myös mitä demokraattisin ja tasapuolisin paikka tutustua ihmisiin.

”Viime talven saunavuorojen pitäminen oli hienoa juuri siksi, että saunassa käy niin sekalaista seurakuntaa. Yritysjohtajista ja miljonääreistä tavan tallaajiin, opiskelijoihin ja matkaajiin. Ikinä et voi arvata saunan lauteilla jonkun pankkitilin saldoa”, hymyilee Kikkas.

 

Lue myös

Lue lisää aiheesta