Sairaalakuormitus edelleen maltillinen – alueelle ehdotetaan yleisörajoitusten osittaista höllennystä sisätiloissa
Alueellinen koordinaatioryhmä esittää muutosta sisällä järjestettäviä yleisötapahtumia ja yleisiä kokouksia koskeviin rajoituksiin. Ulkona järjestettävät turvalliset tilaisuudet ovat olleet sallittuja lauantaista 22. tammikuuta lähtien.
Pohjois-Pohjanmaan koronatilanne on säilynyt tammikuun loppupuolelle tultaessa edellisviikkojen kaltaisena. Vaikka tartuntoja todetaan paljon, on sairaaloiden kuormitus edelleen maltillisella tasolla.
”Todellisuudessa tartuntoja on enemmän kuin tilastoihin kirjautuu, sillä muuttuneiden testaus- ja jäljityskäytäntöjen mukaisesti lievissä oireissa koronaviruksen aiheuttaman taudin voi sairastaa kotona tavallisen flunssan tapaan. Myönteistä on, että vaikka tautia on liikkeellä paljon, tilanne ei ole heijastunut sairaalahoitoa vaatineiden potilaiden määrään. Rokotukset siis tehoavat,” koordinaatioryhmän puheenjohtaja, OYSin vs. johtajaylilääkäri Terhi Nevala kommentoi.
Alueellinen koordinaatioryhmä muistuttaakin, että rokotukset ovat edelleen ainoa kestävä keino epidemian hillitsemiseksi. Suurin osa, noin 70 prosenttia, sairaalahoitoa vaatineista potilaista on ollut rokottamattomia.
Kaikki rajoitukset eivät välttämättömiä
Koordinaatioryhmä suosittelee Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle, että se tarkastelisi uudelleen alueella voimassa olevaa rajoitusta sisällä järjestettävien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamääristä.
Tällä hetkellä voimassa olevan rajoituksen mukaisesti sisällä järjestettävät tilaisuudet on kokonaan kielletty 31. tammikuuta saakka. Ulkona tilaisuuksia on voinut järjestää lauantaista 22. tammikuuta lähtien. Helmikuunkaan ulkotilojen tapahtumiin ei harkita osallistujamäärän ehdotonta rajaa, mutta tapahtumat on järjestettävä terveysturvallisesti.
”Alueella voimassa olevat rajoitukset ja suositukset perustuvat siihen, mikä on välttämätöntä epidemian hillitsemiseksi. Kun sairaalahoidon tarve on maltillista, on myös rajoituksia perusteltua tarkastella uudelleen. Tilannetta kuitenkin seurataan aktiivisesti ja uusia rajoituksia tai suosituksia voidaan asettaa, mikäli tilanne niin vaatii,” Nevala kommentoi.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.