Tuore Topelius-palkinnon voittaja Elina Pitkäkangas vierailee Oulun Kirjasaari-tapahtumassa
Kirjastojen henkilökunta esittelee jälleen menneen vuoden parhaita lasten, nuorten ja aikuisten aineistoja kirjailijavieraiden kera Kirjasaari-tapahtumassa, joka alkaa maanantaina.
Kirjasaari järjestetään 23.–25. tammikuuta kulttuuritalo Valveella. Ohjelma tapahtuu päiväsaikaan. Jokaisena päivänä Valve-salissa voi tutustua vuonna 2022 ilmestyneeseen kirjallisuuteen ja muuhun aineistoon.
Maanantaina esillä on aineistoa aikuisille, tiistaina lapsille ja varhaisnuorille ja keskiviikkona nuorille. Mukana on niin kirjallisuutta kuin pelejä ja musiikkiakin.
Avauspäiväksi maanantaiksi suunniteltu Finlandia-voittaja Rosa Liksomin vierailu on valitettavasti jouduttu perumaan. Kirjasto pyrkii järjestämään Liksomille uuden vierailuajan.
Tiistaina 24.1. Kirjasaaressa on lasten päivä, jolloin on etävieraana kello 12.45 lastenkirjailija Vuokko Hurme. Hurme on toiminut lasten ja nuorten taidekasvattajana ja toimittanut perhe- ja kasvatusaiheista tietokirjallisuutta. Hänen teoksiaan ovat muun muassa fantasiasarjat Huimaa ja Värikkäät.
Keskiviikkona 25.1. Kirjasaaren nuorten päivänä Valve-salissa on vieraana kello 13.15 Elina Pitkäkangas. Hänen uusin teoksensa, vallasta ja rakkaudesta kuvitteellisessa tulevaisuuden Itä-Aasiassa kertova Sang, voitti eilen maanantaina vuoden 2022 nuortenkirjallisuuden Topelius-palkinnon. Samaan palkintoon oli ehdolla myös Pitkäkankaan edellinen romaani Hukan perimät (2020), joka on lisäosa nuorten aikuisten fantasiatrilogialle Kuura (2016), Kajo (2017) ja Ruska (2018).
24.–25.1. Valve-salissa pääsee myös tekemään itse lattiarunoja ja rakentamaan lempikirjahyllyä yhdessä muiden kirjasaarelaisten kanssa. Päivän kuluessa lattialla nähdään vaihtuvien runojen näyttely ja hyllyyn kertyy kirjasaarelaisten lempilukemistoa. Lattiarunot ja lempikirjat tarjoilee Oulun lastenkulttuurikeskuksen sanataidekoulu.
Kirjasaari striimataan myös kirjaston YouTube-kanavalle.
Tarkemmat tiedot ohjelmasta: https://kirjastossatavataan.fi/kirjasaari/
Juttua päivitetty 20.1: Lisätty tieto Rosa Liksomin vierailun peruuntumisesta.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.