Siirry suoraan sisältöön

Rekkujen kanssa Oulun Koirametsään

27.5.2022

Kellossa avattiin vajaa vuosi sitten kiehtova Oulun Koirametsä. Siellä kirmaavat kaiken rotuiset, kokoiset, ikäiset, näköiset ja luonteiset koirat taustajoukkoineen vapaudestaan nauttien, turvallisesti ja täysin omassa rauhassa.

Oulun Koirametsä on oivallinen vaihtoehto normaaleille koirapuistoille siinä mielessä, että alue varataan omaan käyttöön. Tämä on mainio ominaisuus, jos koira on esimerkiksi arka tai jos sitä haluaa kouluttaa vapaana ilman häiriöitä.

Koirien iloksi metsäiseen aitaukseen on sijoiteltu erikokoisia autonrenkaita, betonirenkaita ja -putkia sekä puisia esteitä. Löytyypä alueelta pieni hiekkamonttukin kaivettavaksi.

Haaveesta todeksi

Oulun Koirametsän omistajan Heli Aholan perheeseen kuuluu aviomies, kaksi lasta sekä kaksi pohjanpystykorvaa. Hän on yrittäjäperheestä ja oma yrittäjäpolku alkoi vuonna 2008 ratsastusalalla.

Ison koira-aitauksen rakentaminen omaan käyttöön oli ollut Aholalla mielessä jo vuosia ja halu yrittäjyyteen kytenyt aina. Kun hän kuuli, että vuokrattavia yksityisiä koira-aitauksia löytyi jo muutama muualta Suomesta, päätti hän perustaa sellaisen myös Ouluun. Aholan mukaan Koirametsän toteutus ei ollut aluksi kovin yksinkertainen asia, joten iso kiitos lopputuloksesta kuuluu hänen perheelleen ja tuttavilleen.

”Tarkoitukseen sopiva metsäpalsta meillä oli omasta takaa, ja koska ratsastusalalle palaaminen tuntui mahdottomalta kahden pienen lapsen äitinä, Oulun Koirametsän perustaminen oli juuri oikea ratkaisu”, Heli Ahola kertoo.

Toimintaa kehitetään

Koirametsä mahdollistaa isommankin porukan koiratapaamiset, ja fasiliteetit myös koirien henkilökunnalle ovat kunnossa: neljän hehtaarin kokoiselta alueelta löytyy laavu tulipaikkoineen sekä puucee. Jätepisteitä alueella on useita.

Lenkkeilyä tai pyöräilyä voi harrastaa alueella vapaasti. Koirametsästä löytyy vajaan kilometrin pituinen kuntoilupolku. Polku pyritään pitämään auki ympäri vuoden, ja talvisin alueelle vedetään myös hiihtolatu. Toimintaa kehitetään jatkuvasti ja asiakkaiden toiveisiin pyritään vastaamaan. Seuraavaksi listalla onkin muutamia ulkokuntoilulaitteita asiakkaiden käyttöön.

Oulun Koirametsä sijaitsee moottoritien varressa, noin 20 kilometrin päässä Oulun keskustasta. Parkkipaikat sijaitsevat aivan aitauksen portin edessä, ja alueelle kuljetaan turvaeteisen kautta.

Eteinen helpottaa varsinkin useamman koiran kanssa kulkevia ja varmistaa sen, etteivät kytkemättömät koirat karkaa. Hinta Koirametsän käytölle on alkaen 20 euroa per tunti. Varaus käy kätevästi suoraan verkosta osoitteessa oulunkoirametsä.fi.

Koirien tutkittavaksi aitaukseen on sijoiteltu erilaista mielenkiintoisia asioita, kuten betoni- ja autonrenkaita. Kuva: Oulun Koirametsä

Lue myös

Lue lisää aiheesta