Siirry suoraan sisältöön

Mika Rännäli valittu Oulunsalo Soi -festivaalin taiteelliseksi johtajaksi

17.2.2021

Vuonna 2022 Mika Rännälistä tulee Oulunsalo soi -festivaalin historian viides taiteellinen johtaja. Vielä tämän kesän kamarimusiikkifestivaalin taiteellista linjaa vetää Kreeta-Maria Kentala.

Mika Rännäli muutti perheineen Ouluun viime lokakuussa keskeltä pahinta Amerikan koronapandemiaa. 

Rännäli ja Vanessa Cunha ovat molemmat pianisteja, jotka opiskelivat ja tapasivat Manhattan Schoool of Musicissa. Muutamaksi vuodeksi ajateltu koulumatka venyi pariskunnalla yli kahteenkymmeneen vuoteen.

”Viihdyimme tosi hyvin Nykissä ja meillä oli päällä muusikon hyvä työhybridi, esiintymistä ja opetusta ja soittamista”, kertoo Rännäli paksulla oulun murteellaan.

Hän on syntynyt ja asunut Oulussa elämänsä ensimmäiset 18 vuotta.

Neljässä vuodessa alkoivat ikävät ilmiöt

New Yorkissa perhe asui rauhallisella alueella Sunnysidessa Long Island Cityssä, 15 minuutin metromatkan päässä Times Squarelta. Rännäli kertoo sen olevan eurooppalainen kaupunginosa, jonne ei saanut rakentaa korkeampia kuin kuusikerroksisia taloja.

Elämä tuntui silti urbaanin vauhdikkaalta.

”Kaikilla oli kauhea kiire ja kaikki juoksivat. Mietittiin että oispa kiva asua rauhallisemmassa paikassa missä olisi luontoa ja turvallista. Neljän vuoden aikana Jenkkilässä on päätään nostanut moni ikävä ilmiö kuten rasismi", kertoo Rännäli.

Lapselle normaali elämä

Sitten pärähti päälle korona maaliskuussa.

”Kaikki peruttiin. Opiskelijat pakenivat New Yorkista maalle ja me opetimme säästöliekillä. Koronan myötä tuli mellakointia, ulkonaliikkumiskieltoa, tilanne oli sotatilanomainen. Paljon pieniä yrityksiä meni konkurssiin, melkein joka toinen meidän seudulla pisti lapun luukulle, myös Manhattanilla”, Rännäli muistelee.

Eurooppaan muutosta oli toisaalta puhuttu perheessä vuosikymmeniä.

Vaihtoehtoina Oulun lisäksi olivat Portugali, Ranska, Saksa ja Belgia.

Mutta Oulussa Rännäli on aina viihtynyt hyvin ja isovanhemmat olisivat lähellä. Lapselle haluttiin mahdollisimman normaali elämä.

Juuret Oulun konservatoriossa

Rännälin muusikkopohja löytyy Oulun konservatoriosta. Siitä se vahvistui Sibelius Akatemiassa maisterintutkintoon ja New Yorkissa jatkotutkintoon.

”Ouluun tulo on viimeisen päälle paluu juurille”, huomauttaa Rännäli.

”Olen aina viihtynyt täällä eikä ihminen tarvitse paljoa: ihmissuhteita ja ruokaa ja katto, silloin homma toimii. Minähän viihdyn melkein missä vaan. Jos vaimo viihtyy täällä, se ratkaisee.”

Juttua on muokattu 17.2.2021 ja se on julkaistu alun perin Mun Oulussa 12.10.2020.

 

 

 

 

Mika Rännäli ja Vanessa Cunha sekä kuusivuotias poika Andres Rännäli muuttivat Ouluun lokakuussa 2010.

Lue myös

Lue lisää aiheesta