Siirry suoraan sisältöön

Rakentajia kannustetaan jätteiden lajitteluun – asuntomessutonttien haku käynnistyy vuodenvaihteessa

29.11.2022

Oulun Vaakunanrannan asuntomessualueella panostetaan kiertotalouteen ja ympäristön huomioimiseen. Rakentajien jätelajitteluun on perustettu muun muassa panttikäytäntö, joka kannustaa jätteiden asianmukaiseen lajitteluun.

Asuntomessutonttien haku Oulussa avautuu 2. tammikuuta 2023. Messutonttien rakentajat maksavat lajitteluun ohjaavan panttimaksun jo ennen rakentamisen aloittamista. Jos rakentaja lajittelee rakentamisen aikana kaikki syntyvät jätteet huolellisesti, hän voi parhaimmillaan saada takaisin lähes koko panttimaksun.

Maksu määräytyy kerrosneliöiden mukaan, ja se on suuruudeltaan tuhansia euroja. Tonttikohtaiset panttimaksut löytyvät Vaakunanrannan messutonttien hakuoppaasta, jonne linkki löytyy Oulun kaupungin verkkosivuilta. 

”Panttimaksulla kannustetaan rakentajia vähentämään rakentamisen aikana syntyvää jätettä ja kiinnittämään aidosti huomiota lajitteluun. Kierrätysaste nousee korkeimmaksi silloin, kun jäte lajitellaan siellä, missä se syntyy”, kertoo Kiertokaari Oy:n logistiikkapäällikkö Veli-Pekka Pyörälä

Pyörälä kertoo, että panttimaksun suuruus perustuu siihen, paljonko jätteiden käsittely lajittelemattomana tulisi maksamaan. Toteutuneita jätemaksuja seurataan tonttikohtaisesti. 

Jos lajittelu laiminlyödään kokonaan, panttimaksu jää palauttamatta rakentajalle.

Pientaloasukkaille yhteiskeräyspisteet

Kuntien omistama jäteyhtiö Kiertokaari hoitaa jätehuollon Oulun asuntomessualueella rakentamisen aikana ja myös asumisen aikana vähintään vuoteen 2035 saakka. 

Kiertokaaren kiertotalouspäällikkö Antero Kiljunen kertoo, että asumisen aikana pientaloasukkaat vievät jätteensä yhteiskeräyspisteisiin, joissa on astiat kaikille asumisessa syntyville jätelajeille: pakkausjätteille, metallille, paperille ja biojätteelle.

Vastaavat yhteiskeräyspisteet eli niin sanottu kimppapisteet ovat käytössä Oulussa myös Hiukkavaaran Soittajankankaalla, ja niistä on saatu hyviä kokemuksia.

”Kierrättäminen helpottuu, kun kaiken voi lajitella oman kotipihan lähellä”, Kiljunen kertoo.

Pilottialueella käyttöön tulee älykäs rumpukansi, jonka avulla voidaan seurata tarkasti syntyvän polttokelpoisen jätteen määrää. Kannessa on anturi, joka kertoo roska-astiaan heitetyn pussin tilavuuden tai painon.

Torstaina 1. joulukuuta kello 13–16 järjestetään keskustelutilaisuus asuntomessualueen kiertotalousratkaisuista ja muista kerrostalotonttien hakuun liittyvistä ehdoista ja toimintatavoista Ympäristötalon kahvila Leetassa tai etänä Teamsin kautta. Lisätietoa löytyy asuntomessujen verkkosivuilta: https://www.ouka.fi/oulu/hartaanselanranta/tonttihaku 

 

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Kiertokaari järjestää esimerkiksi asuntomessualueella sijaitsevien kelluvien asuntojen jätehuollon, muun muassa kimppapisteiden avulla. Keskustelutilaisuus asiasta järjestetään 1. joulukuuta. Kuva: Oulun kaupunki

Lue myös

Lue lisää aiheesta