Siirry suoraan sisältöön

Qstock-järjestelyt etenevät aikataulussa – festarin odotetaan myyvän jälleen loppuun

21.6.2021

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Kuusisaari on jälleen valmis ottamaan vastaan Qstock-vieraat koronatauon jälkeen. Ohjelma on valmis ja järjestäjät ennakoivat festivaalin myyvän jälleen loppuun.

Ennen koronavuotta 2020 Qstock-festivaali teki vuonna 2019 uuden yleisöennätyksen 40 000 kävijällään. Festivaali oli silloin loppuunmyyty jo seitsemättä kertaa peräkkäin. Samaa uumoillaan tänäkin vuonna.

”Kyllä tällä hetkellä lipunmyynti näyttää todella hyvältä sen suhteen, että festivaali tulee olemaan jälleen loppuunmyyty”, sanoo festivaalijohtaja Mikko Forstén.

Vaikka koronaepidemia on laantunut, se aiheuttaa silti festivaalijärjestäjillä lisätöitä.

”Pandemia on jättänyt jossain määrin haasteita eri osa-alueille, mutta järjestelyt etenevät aikataulussa. Erityistä huomiota tullaan kiinnittämään moniin hygieniaa parantaviin seikkoihin. Tarkemmista yksityiskohdista julkaisemme koosteen tässä kesän aikana”, Forstén kommentoi.

Vahva festivaaliohjelma

Kuusisaaren ja lähiympäristön täyttää lähes kuusikymmentä esiintyjää kuudella eri esiintymislavalla, ja poikkeustilanteesta huolimatta Qstock on onnistunut saamaan myös kovia ulkomaalaisia bändejä Ouluun.

Viimeisimpänä suurena kiinnityksenä on lauantaina kello 20.35 Kuusisaaren päälavalle kipuava brittibändi Suede, joka joutui myös siirtämään viime vuoden keikkojaan tälle vuodelle.

Oululaisten oma euroviisuylpeys Blind Channel nähdään Kaleva-lavalla perjantaina kello 21.30 alkaen.

Kaikki merkit siis viittaavat siihen, että tänä vuonna korona on Qstockissakin taakse jäänyttä elämää ja festivaali voidaan viedä turvallisesti läpi.

”Festivaaliin on noin kuukausi vielä aikaa, joten tällä hetkellä meillä on hyvin odottavat fiilikset. Välivuoden jälkeen tuntuu erityisen hienolta, kun saadaan taas portit auki ja festivaali käyntiin. Näyttää mahtavalta, että heinäkuun viimeisenä viikonloppuna meillä on lupa juhlia jälleen,” festivaalijohtaja iloitsee.

Qstock 30.-31. heinäkuuta Kuusisaaressa. Esiintyjät ja aikataulu löytyvät tästä linkistä.

Vuonna 2019 Kuusisaaren täytti 40 000 festivaalijuhlijaa. Vuoden tauon jälkeen Qstock on valmis avautumaan jälleen. Kuva: arkisto/Sanna Krook.

Lue myös

Lue lisää aiheesta