Siirry suoraan sisältöön

Pöllönkankaan koululla toimitaan yhteistyössä Poikien Talon kanssa

4.6.2021

Pöllönkankaan koulun yhdeksäsluokkalaisten poikien pienryhmälle Poikien Talosta tuli mukava yhteinen juttu.

Lapsille ja nuorille ei opeteta kouluissa ainoastaan tietoja ja taitoja. Tavoitteena on, että kaikki oppilaat käyvät mielellään koulua, voivat hyvin ja tulevat hyväksytyiksi. Elämäntaitojen oppimisessa lapsia ja nuoria ovat koulun kanssa yhdessä tukemassa eri alojen ammattilaiset. Yksi Pöllönkankaan koulun kumppaneista on Oulun Poikien Talo.

”Yhdessä kasvattaminen ja ohjaaminen on tärkeää ja arvokasta. Vierailijoilta oppilaat saavat uusia näkökulmia”, kertoo Pöllönkankaan koululla matematiikkaa, fysiikka ja kemiaa opettava Hanna-Leena Päkkilä.

Uusi tukimuoto hiljaisemmille oppilaille

Viime vuosina Pöllönkankaan koululla on nostettu vahvasti esille yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. Koulussa on korostettu hyvinvointiasioita luokanvalvojan tunneilla ja erilaisilla tempauksilla.

”Oppilaan itsetuntemuksen ja hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että jokainen kokee olevansa arvokas. Tämä kasvattaa myös uskoa tulevaisuuteen”, Päkkilä kertoo.

Koulun yhteistyö Oulun Poikien Talon kanssa alkoi syksyllä 2020. Ajatus nousi esiin koulun oppilashuoltoryhmässä.

”Halusin löytää tavan tukea hiljaisempia oppilaita, jotka jäävät isossa ryhmässä toisten varjoon. On tärkeää, että pystymme tarjoamaan myös heille tukea”, Päkkilä jatkaa.

Kiusaamisesta vapaa alue

Poikien Talo on syrjinnästä ja kiusaamisesta vapaa alue, jonne ovat tervetulleita kaikki 12–29-vuotiaat miehet ja pojat. Kaikki Poikien Talon työntekijät ovat miehiä. Toiminnan taustalla on Vuolle Setlementti ry.

”Tällä hetkellä Suomessa on vain kaksi Poikien Taloa: toinen Helsingissä ja toinen Oulussa. Suosittelemme henkilökohtaisen tutustumiskäynnin sopimista, yhteystiedot löytyvät verkkosivuiltamme”, kertoo Poikien Talon työntekijä Matti Rissanen.

Usein Poikien Talon kävijät tulevat yhteistyön kautta. Talolle voi tulla myös itsenäisesti.

”Olemme aidosti kiinnostuneita jokaisen kävijän kuulumisista. Meiltä saa keskusteluapua eri elämäntilanteisiin. Joskus voi olla helpompaa jutella henkilökohtaisimmista asioista samaa sukupuolta olevan kanssa”, Rissanen jatkaa.

Yhteinen juttu näkyy arjessa

Poikien Talon toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Asioista voidaan keskustella vaikka lautapelejä pelatessa. Samalla karttuvat myös yhteistyö- ja kaveritaidot.

”Jokaisella meistä on tarve tulla hyväksytyksi ja kuulua ryhmään. Yhteisten juttujen tekeminen heijastuu positiivisesti myös kouluarkeen”, Rissanen kertoo.

Pöllökankaan poikien pienryhmässä sosiaalisia taitoja ja oman itsen ymmärtämistä on harjoiteltu niin yhteisissä tapaamisissa kuin maaliskuussa pidetyllä Pikku-Syötteen leirillä.

”Ryhmässä on helppo harjoitella kaverisuhteita, oppia sietämään erilaisuutta ja havainnoida, miten itse pystyy huomioimaan toisia ihmisiä erilaisissa tilanteissa”, Päkkilä kertoo.

Opettajalle yhteistyö Poikien Talon kanssa ja ryhmäläisten kokemukset ovat olleet palkitsevia.

”Opettamisen lisäksi haluan huolehtia siitä, että oppilaat voivat kokonaisvaltaisesti hyvin koulussa. Opettajana minulle on palkitsevaa, kun näen oppilaissa kasvamisen ja eteenpäin menemisen merkkejä”, Päkkilä jatkaa.

Parempia kaveruussuhteita

Poikaryhmälle Pikku-Syötteen leirimatka oli ainutlaatuinen kokemus, jota he muistelevat edelleen mielellään.

”Se oli mahtava reissu! Teimme yhdessä asioita ja ulkoilimme. Ruokakin oli hyvää!”, yhdeksäsluokkalaiset Timo Ryhänen ja Miikka Arvola muistelevat.

Koulussa ryhmään kuuluminen on näkynyt poikien omana juttuna. Pojilla on ollut yhteisiä puheenaiheita, he ovat auttaneet toisiaan ja vapautuneet enemmän isommassa ryhmässä.

Poikien mielestä lautapelien pelaamisen lomassa on helppoa jutella toisille asioista.

”Tämä on tosi vapaata hommaa. Me jutellaan kaikenlaisista asioista”, Timo kertoo.

”Niin mutta pakko ei ole jutella mistään jos ei siltä tunnu”, Miikka täydentää.

Molempien poikien mielestä Poikien Talon myötä kaveruussuhteet ovat parantuneet.

”Jos vaikka pelaa netissä paljon, niin on mukavaa, kun pystyy näkemään oikeasti kavereita ja viettämään heidän kanssaan enemmän aikaa”, pojat jatkavat.

Timo Ryhänen ja Miikka Arvola.
Timo Ryhäsen ja Miikka Arvolan mielestä poikaryhmän kaveruussuhteet ovat parantuneet Poikien Talon myötä.
”Tällä hetkellä Suomessa on vain kaksi Poikien Taloa: toinen Helsingissä ja toinen Oulussa", kertoo Poikien Talon työntekijä Matti Rissanen.

Lue myös