Siirry suoraan sisältöön

Poliisi ja nuorisotoimi toivoo malttia päättäjäisviikonloppuun

28.5.2020

Koulut loppuvat lauantaina ja sääennuste lupailee kivaa kesäsäätä. Kouluvuoden päättymistä juhlitaan tänä vuonna poikkeuksellisissa oloissa. Kesä- ja lomafiiliksestä huolimatta on tarpeen muistaa, että tiukat kokoontumisrajoitukset ovat edelleen viikonloppuna voimassa.

Nuorten kokoontuminen isommissa porukoissa on lisääntynyt lämpimien kelien myötä.

”Kesäkuun ensimmäiseen päivään asti maksimissaan 10 henkeä saa kokoontua yhteen. Kokoontumista koskevia rajoituksia tulisi jokaisen noudattaa meidän yhteisen turvallisuuden takia”, ohjaaja Kati Hopiavuori Turvallinen Oulu -hankkeen Kaasi-tiimistä muistuttaa.

Yhteiset pelisäännöt juhlimiseen

Oulun nuorisotyöntekijät ja poliisi muistuttavat, että vastuu lapsista, nuorista ja heidän tekemisistään on vanhemmilla. Vanhempien tulee seurata lastensa menemisiä ja neuvoa välttämään lähikontakteja. Yhdessä lasten kanssa on hyvä sopia turvalliset pelisäännöt juhlimiseen.

Koulujen päättymisen alla on hyvä palauttaa mieliin, että alkoholi- ja tupakkatuotteet ovat kiellettyjä alle 18-vuotiailta. Myös huumausaineita tavataan valitettavasti yhä useammin nuorten keskuudessa. Poliisi muistuttaa lisäksi, että vahinkojen sattuessa korvausvelvollisuus ulottuu myös alle 15-vuotiaisiin.

Nuorten kokoontumisiin varaudutaan päättäjäisviikonloppuna tehostamalla jalkautuvaa nuorisotyötä. Nuorisotyöntekijät jalkautuvat nuorten pariin yhteistyössä Oulun poliisin kanssa.

”Vanhempien kannattaa vastata päättäjäisiltana myös tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun. Puhelu voi olla poliisilta tai päivystävältä nuorisotyöntekijältä”, Kati Hopiavuori vinkkaa.

Koronavirusta ei kannata enää tässä vaiheessa hankkia itselleen tai läheisilleen. On siis suositeltavaa edelleen välttää isoja kokoontumisia.

Kesä- ja lomafiiliksestä huolimatta on tarpeen muistaa, että tiukat kokoontumisrajoitukset ovat edelleen voimassa. Kuva: kaupungin kuva-arkisto.

Lue myös