Siirry suoraan sisältöön

Polar Enduro keräsi Ouluun moottoripyöräilyn kotimaisia huippuja – varsinkin Ruskotunturi sai kuskeilta kiitosta

15.6.2021

Oulussa nähtiin viime viikonloppuna ensimmäinen Suomen moottoriliitto ry:n kansallinen endurokilpailu Polar Enduro Oulu. Kisa kokosi yhteen yli 130 kuljettajaa eri puolilta Suomea. Osallistujien joukosta löytyi sekä kotimaisia huippukuskeja että alueen omia lupauksia. Uutena kisapaikkana Oulu keräsi kiitosta, sillä kilpailun kolmeen erikoiskokeeseen sisältyi monipuolisesti ajettavaa ja varsinkin Ruskotunturin maastot innostivat kuljettajia.

Oululaisessa moottoriurheilussa tehtiin lauantaina uusia avauksia, kun Polar Enduro Oulu pöllytti hiekkaa Auran majalla, Ruskotunturilla, Punaisenladonkankaalla ja Vitsakankaalla.

”Tämä tason endurokilpailuja ei ole aikaisemmin Oulussa järjestetty. Nyt sellainen saatiin aikaan innokkaiden seuralaisten avulla. Taustalta löytyy myös Oulun kaupungin avarakatseisuus ja myötämielisyys kilpailujen järjestämiselle”, kertoo Oulun moottorikerho ry:n hallituksen jäsen ja tapahtuman kilpailunjohtaja Sami Sainio.

Kilpailujen keskuspaikkana toimi Kuivasjärvellä sijaitseva Auran maja. Sami Sainio kiittelee myös Kuivasjärven Auraa hyvin sujuneesta yhteistyöstä. ”Majalle saatiin sinne hyvin soveltuvaa kesäkäyttöä, joten tästä on synergiaetua kaikille”, hän lisää.

”Toimimme samalla pioneereina maastopyöräilijoille – Auran majan ja Ruskotunturin väliselle reitille rakennettiin nyt pyörämiehille siltoja”, Sainio kertoo.

Kolme erikoiskoetta ja 40 kilometriä

Polar Enduro Oulu koostui kolmesta erikoiskokeesta ja niitä yhdistävistä maasto- ja maantiesiirtymistä. Ensimmäinen erikoiskoe oli Ruskotunturin rinteeseen rakennettu, pituudeltaan noin neljän kilometrin mittainen maastoreitti.

Toinen erikoiskoe ajettiin Alakyläntien varrella sijaitsevalla Punaisenladonkankaalla, josta löytyy Moottoriseuran ajoharjoittelupaikka. Kolmas maastokoe sijoittui Vitsakankaalle.  Siirtymineen kierroksella oli yhteispituutta noin neljäkymmentä kilometriä.

”Kuljettajat olivat erittäin otettuja Ruskotunturin erikoiskokeesta, koska sellaista maastoa pääsee harvoin ajamaan Suomessa. Metsäinen, nurminen ja nummimainen alue korkeuseroineen innosti kuljettajia, jotka kertoivat sen tuovan mieleen Keski-Euroopan MM-osakilpailut”, kertoo Sainio.

”Kiitosta saivat myös kolme täysin erilaista erikoiskoetta: Punaisenladonkangas on pääosin kivikkoa, Vitsakangas puolestaan hiekkaista metsikköä. Yhteen kilpailuun oli saatu monenlaista erilaista maastoa”, hän lisää.

”Myös SM-kärkikuljettajat joutuivat kisoissa koville, se ei ollut mikään kävely hiekkarannalla”, nauraa Sainio.

Historian ensimmäinen Oulussa järjestetty endurokilpailu päättyi odotetusti jämsäläisen, lajin suomenmestaruuksia niittäneen ja myös Euroopan mestaruuden vuonna 2019 saavuttaneen Eemil Pohjolan voittoon.

”Oululaisetkin pärjäsivät ihan mukavasti, Sami Eskola oli neljäntenä V40-luokassa sekä Jaakko Ahola ja Tuomo Jurmu veivät kolmos- ja nelossijat B2-luokassa”, kertoo Sainio.

Onnistuneet kisat antavat pohjaa jatkosuunnitelmille

Polar Enduro Oulu sujui Sainion mukaan kokonaisuudessaan hyvin.

”Kilpailut menivät vallan loistavasti, jopa yli odotusten. Keli suosi meitä ja keskeyttäneitä oli melko vähän. Yksi lievä loukkaantuminen jalkaan tuli, joten silläkin puolella päästiin vähällä”, Sainio avaa.

”Opeteltavaa toki jäi myös käteen radan merkitsemisen ja tämän tyyppisten asioiden suhteen. Mutta kisoja valvomassa ollut Suomen moottoriliiton valvoja antoi hyvää palautetta, että meiltä löytyy potentiaalia”, hän kertoo.

Kilpailut jouduttiin järjestämään tällä kertaa ilman yleisöä, mutta toiveita on ilmassa siitä, että hyvin menneet kisat poikivat jatkoa tuleville vuosille.

”Oli kyllä todella harmillista, että emme voineet ottaa tapahtumaan yleisöä. Ruskotunturi oli aivan fantastinen paikka seurata kilpailua ja olisi tarjonnut katsojille hienon kokemuksen”, pohdiskelee Sainio.

Oulun Moottorikerhon tulevaisuuden tavoitteissa siintää, että kaupunkiin haetaan seuraavaksi enduron SM-osakilpailua.

”Sitä varten täytyy tietysti ensin haastatella kaikki yhteistyökumppanit ja talkoolaiset, jotka ovat tehneet tuohon valtavan työn, että löytyykö kiinnostusta”, Sainio tarkentaa.

”Uskon, että varsinkin Ruskotunturi tulee olemaan myös myyntivaltti tuolla Etelä-Suomessa, siitä pidettiin niin valtavasti”, hän lisää.

Sykkeet korkealla ja seurannassa

Polar Enduro Oulu -kilpailun pääyhteistyökumppanina toimi Polar Electro Oy, sykemittauksen pioneeri Kempeleestä.

Teknologiakaupunki Oulussa kisoissa haluttiin myös testata jotakin uutta ja yleisöä kiinnostavaa. Kahdenkymmenen kuljettajan sykettä, sijaintia ja nopeutta pääsikin seuraamaan reaaliaikaisena heidän käsivarteensa kiinnitetyn Polar Verity Sense -lähettimen ja Polar Tracker -laitteen avulla.

Testin tietoja ei käytetty itse kilpailun ajanottoon, mutta sillä haluttiin tarjota uusi tapa seurata kilpailijoiden matkaa. Polarilla uskotaan, että jatkossa tällainen seuranta tulee yleistymään eri muodoissa.

Moninkertainen suomenmestari ja vuoden 2019 Euroopan mestari Eemil Pohjola ajoi voiton kotiin myös Polar Enduro Oulussa. Kuva: Petri Kurkinen.

Lue myös

Lue lisää aiheesta