Pohjoisen valokuvakeskuksen toiminnanjohtajaksi mediataiteilija Antti Tenetz

Antti Tenetzin työskentelyn painopiste on monitieteisessä ja -taiteisessa paikallisuuteen nojaavassa art&science-yhteistyössä. Kuva: Janne-Pekka Manninen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Antti Tenetz siirtyi Pohjoiseen valokuvakeskukseen Taiteen edistämiskeskuksen biotaiteen läänintaiteilijan toimesta.

Kuraattorina hän on toiminut muun muassa Pohjois-Pohjanmaan kulttuurirahaston Pohjavirta-hankkeessa vuosina 2014-2016, Art Ii Biennaalissa vuonna 2018 sekä Taiteen edistämiskeskuksen, Northern Dimension Partnership on Culturen luotsaamassa IBA:hankkessa, Exploration into Possible Futures projektissa 2020.

Tenetz yksi Subzero-kollektiivin perustajajäsenistä. Hänellä on pitkä järjestökokemus muun muassa Biotaiteen Seuran hallituksen puheenjohtajana. Painopiste hänen työskentelyssään on monitieteisessä ja -taiteisessa paikallisuuteen nojaavassa art&science-yhteistyössä.

Toiminta avautuu jälleen

Pohjoinen valokuvakeskus avaa toimintaansa korona sulun väistyttyä kansainvälisillä näyttelyillä sekä uudistamalla visuaalista ilmettään sekä nettisivuja.

Pohjoisessa valokuvakeskuksessa avautuu kesäkuussa islantilaisen Sigurþór “Spessi” Hallbjörnssonin 111 islannin lähiöelämään sukeltava näyttely jonka jälkeen gallerian ja kulttuuritalo Valveen näyttelytilan valtaa avautuva valtakunnallisesti merkittävä luontokuvaa ja valokuvataidetta yhdistävä Juha Suonpään kuratoima Kenen luonto? Kokonaisuus.

Heinäkuussa Pohjoisen valokuvakeskuksen ohjelmisto laajentuu Joel Niemisen Ihmiset -näyttelyyn, joka nähdään Oulun kaupungilla julkisessa tilassa. Syksyn näyttelyissä nähdään ruotsalaisen Elin Bergen vuodelta 2020 siirtynyt Queejna, feminismiä monelta suunnalta lähestyvä kattava katsaus Bergen tuotantoon ja vuoden päättää valotaiteen seura FLASHin ja Muu ry:n Material Light yhteistuotanto.

Toimitilat Valveella

Vuonna 1987 perustettu Pohjoinen valokuvakeskus toimii valokuvataiteen edistäjänä ja asiantuntijana Pohjois-Suomessa ja Barentsin alueella. Toimintaan kuuluvat kotimaiset ja kansainväliset valokuvataiteen näyttelyt ja hankkeet.

Lisäksi Pohjoinen valokuvakeskus tarjoaa maksutonta asiantuntija-apua valokuvataiteen parissa toimiville ja ylläpitää valokuvataiteen kirjastoa. Galleriatilat, toimisto ja kirjasto sijaitsevat Oulun keskustassa kulttuuritalo Valveella.