Siirry suoraan sisältöön

Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahasto jakoi ennätysmäärän apurahoja Ouluun ja lähialueille

20.5.2022

Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahasto jakoi 20. toukokuuta Oulussa pidetyssä vuosijuhlassaan apurahoina, palkintona ja taidelahjoituksena ennätykselliset 752 000 euroa.

Rahasto vastaanotti 591 hakemusta, ja apurahoja myönnettiin 56 hakijalle. Rahaston kärkihankkeena myönnettiin 50 000 euroa dosentti Johanna Hiitolalle ja hänen työryhmälleen Syljen jäljet -tutkimushankkeeseen, joka käsittelee DNA:ta ja sukulaisuuden murrosta.

Oulun kaupunkilaisten näkökulmasta merkittävin avustus oli Oulun kaupungille myönnetty 15 000 euroa taiteilija Tiina Vehkaperän veistosteoksen 15 minuuttia hankintaan. Vehkaperän teos on teräksinen yhden hengen sohva, joka sijoitetaan Åströminpuistoon Ouluun.

Myös kuvataiteilija Sanna Koivistolle myönnettiin 15 000 euron suuruinen tunnustuspalkinto hänen Pohjois-Pohjanmaan kulttuurin hyväksi tekemästään pitkästä ja ansiokkaasta työstä. Koiviston tuotanto on laajaa ja monipuolista, ja se ulottuu julkisista monumenteista muotokuviin ja piirroksiin. Koivisto on tehnyt merkittävän uran taidekasvattajana, ja hän on aktiivinen kulttuurialan toimija kotiseudullaan, erityisesti KulttuuriKauppilassa, jonka perustajajäsen hän on.

Apurahoja taiteelle ja tieteelle

Käsikirjoittaja Venla Aakko ja kuvataiteilija Reeta Suvanto saivat 26 000 euron suuruisen kokovuotisen työskentelyapurahan, molemmat taiteelliseen työskentelyyn.

Tieteen puolella koko vuoden työskentelyapuraha myönnettiin muun muassa filosofian maisteri Veera Pirisen puheen sujuvuutta autismikirjon nuorilla aikuisilla käsittelevään väitöskirjatyöhön ja Master of Science Sherif Hegazyn väitöskirjatyöhön, joka käsittelee sahanpurun hyödyntämistä ympäristöystävällisten aineiden syntetisoimiseksi.

Apurahoja myönnettiin myös kotiseututyöhön. Muun muassa kirjasto- ja kulttuurijohtaja Heikki Lahnaoja sai 3 000 euroa Pyhäjoen Kalifornian alueen perimätiedon keräämiseen ja julkistamiseen, ja Pulkkilan Seuralle myönnettiin 12 000 euron apuraha Hukutetut muistot -musiikkinäytelmän toteuttamiseen ja esittämiseen.

Taidetta kaikille -erityisapurahoja myönnettiin kaksi. 10 000 euroa sai näyttelijä Annina Rokka työryhmineen TariNoita-taidehankkeen toteuttamiseen ja 15 000 euroa Kansanmusiikkiyhdistys Rällä ry. hoivakoteihin suunnatun konserttikokonaisuuden suunnitteluun, tuottamiseen ja toteuttamiseen.

Pohjois-Pohjanmaan rahasto on yksi Suomen Kulttuurirahaston seitsemästätoista maakuntarahastosta. Rahasto tukee Pohjois-Pohjanmaalla tehtävää tai siihen kohdistuvaa tutkimusta, taiteellista työtä ja kulttuuritoimintaa jakamalla apurahoja ja palkintoja sekä järjestämällä myös muuta kulttuuritoimintaa. Kulttuurirahasto on taloudellisesti itsenäinen, yksityinen säätiö, jonka toimintaa voi tukea muun muassa testamentein.

Lisätietoja tästä linkistä.

 

 

Remontissa olevaan Åströminpuistoon hankitaan rahaston myöntämällä avustuksella oululaisen kuvataiteilija Tiina Vehkaperän teos 15 minuuttia. Kuva: arkisto/Mun Oulu

Lue myös

Lue lisää aiheesta