Siirry suoraan sisältöön

Pohjois-Pohjanmaalla koronatartunnat nousussa - tartuntaketjujen taustoja selvitellään

23.10.2020

Pohjois-Pohjanmaalla ollaan edelleen epidemian perustasolla. Alueellinen koordinaatioryhmä ei ole antanut vielä tällä viikolla uusia koronaan liittyviä suosituksia tai rajoituksia Pohjois-Pohjanmaalle. Epidemian leviämistä tarkkaillaan aktiivisesti.

Koronatartuntojen määrä on noussut Oulussa. Eiliseen torstaihin mennessä todettiin noin 40 uutta koronatartuntaa, joista hieman alle puolet ovat tulleet tietoon keskiviikkona. 

Vaikka tartuntamäärät ovat vielä kohtuullisia, viime päivien kasvu on merkittävä suhteutettuna tähänastisiin päiväkohtaisiin nousuihin, jotka ovat olleet 3–5 tartuntatapausta vuorokaudessa. Yksistään viime keskiviikkona  Oulussa todettiin 15 uutta tapausta. Myös lokakuun alussa oli nähtävillä hienoista nousua.

Tartuntojen lähteitä yritetään kuitenkin edelleen jäljittää, eikä tartunnoista ole lähtenyt liikkeelle mittavia tartuntaketjuja. Suurehko osa tartunnoista tapahtuu tällä hetkellä perheiden, sukujen ja harrastustoiminnan piirissä.

”Suuri osa nyt Oulun seudulla havaituista tartunnoista ja joukkoaltistumisista liittyy ryhmäurheiluharrastuksiin. Tulemme käymään keskustelua yhteistyössä alueen urheiluseurojen kanssa, miten turvallisuutta voitaisiin parantaa ja tartuntoja tulevaisuudessa ehkäistä”, Pohjois-Pohjanmaan alueellisen koordinaatioryhmän puheenjohtaja, OYS:n johtajaylilääkäri Juha Korpelainen kommentoi.

Ilmaantuvuusluvut ovat pysyneet Pohjois-Pohjanmaalla suhteellisen alhaisina eivätkä sosiaali- ja terveysministeriön asettamat kriteerit kiihtymisvaiheelle edelleenkään täyty.

Suositukset maskien käytöstä, etätyöstä ja yli 50 hengen tilaisuuksista ennallaan

Uusille alueellisille suosituksille tai rajoituksille ei ole koordinaatioryhmän mukaan tällä hetkellä tarvetta.

Voimassa ovat THL:n suositukset maskin käytöstä joukkoliikennevälineissä, matkalla koronatestiin ja karanteenin aikana sekä maahan saavuttaessa riskialueilta. Pohjois-Pohjanmaalla on lisäksi voimassa maskisuositus terveydenhuoltoon sekä ohje siirtyä etätyöhön mahdollisuuksien mukaan. Yli 50 hengen tilaisuuksissa tulee noudattaa koronaturvallisuuteen liittyvää ohjeistusta

Alueellinen toipumissuunnitelma

Koronaepidemialla on ollut monia vaikutuksia maakunnan elinkeinoelämään. Suurimmat vaikutukset työllisyyteen ovat olleet ravintola-alalla, matkailussa, luovilla aloilla ja logistiikassa.

Maakunnan työllisyys- ja lomautustilanne on kuitenkin vähitellen paranemassa. Työttömien ja lomautettujen määrä on laskenut kevään ja alkukesän lukemista.

Koronaepidemialla ennustetaan olevan tulevan talven aikana vaikutuksia vientiteollisuuteen ja sen alihankintaketjuihin. Uusilla rajoitustoimenpiteillä voi olla työllisyysvaikutuksia esimerkiksi ravintola-alalla.

Pohjois-Pohjanmaan ELY on hyväksynyt alueellisen toipumissuunnitelman, joka on tärkeä työkalu alueen elinkeinoelämän toimintakyvyn varmistamisessa ja edistämisessä
Pohjois-Pohjanmaalla koronatartuntojen määrää tarkkaillaan jatkuvasti. Kuva: Sanna Krook

Lue myös

Lue lisää aiheesta