Pohde järjestää lähihoitajan oppisopimuskoulutusta yhdessä OSAOn kanssa
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on käynnistänyt haun ensimmäiseen oppisopimuskoulutusryhmäänsä. Koulutukseen haetaan 30 työntekijää opiskelemaan lähihoitajaksi oppisopimuskoulutuksella.
Koulutus on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, jossa tutkintonimike on lähihoitaja. Koulutuksen järjestäjänä toimii Koulutuskuntayhtymä OSAO.
Oppisopimuskoulutettavat suuntautuvat Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisalalle. Oppisopimustyöpaikat sijoittuvat kotihoidon sekä ympärivuorokautisen asumisen yksiköihin Pohteen alueella.
Oppisopimusopiskelijat ovat Pohteen työntekijöitä ja he saavat työstään Sote-sopimuksen mukaista palkkaa. Työpaikalla tapahtuvaa oppimista ohjaa vastuullinen työpaikkaohjaaja. Lisäksi tukea opintoihin ja uudelle uralle siirtymiseen tarjoavat Pohteen työhönvalmentaja sekä OSAOn opettajat.
Oppisopimuskoulutuksessa osaamista hankitaan pääasiallisesti käytännön työtehtävissä työpaikalla. Työelämässä oppimisen lisäksi oppisopimusopintoihin sisältyy myös lähiopetusta OSAOssa sekä ohjattua opiskelua verkko-oppimisympäristössä.
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) sekä yhteisistä tutkinnon osista (35 osp). Oppisopimuskoulutuksen kesto on noin 2–2,5 vuotta. Koulutuksen kestoon vaikuttaa opiskelijan aiempi osaaminen.
Oppisopimuskoulutukseen voi hakea Kuntarekryn kautta tästä linkistä.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.