Pimeän puutarha kutsuu Kauppatorin aitassa
Pimeän puutarha on nuorten ja ammattilaisten yhteinen taideprojekti. Yhteistyö antaa nuorille esimakua taiteilijan ammatista ja tarvittavista ominaisuuksista.
Oulun kauppatorille on avautunut nuorten immersiivinen tilataideteos Pimeän puutarha. Taustalla ovat Veeran Verstaan taidetyöpajan ja Vapaata Tilaa -hankkeen nuoret. Veeran Verstas on taidepaja 18-29-vuotiaille työttömille nuorille aikuisille. Taidepaja antaa työkaluja itsetuntemukseen ja suuntaa koulutukseen ja työelämään.
Pimeän puutarha on tehty yhteistyössä kuvataitelija Anni Arffmanin ja äänitaiteilija Jussi Alaraasakan kanssa. Yhdeksän nuorta ja ammattilaiset ovat luoneet yhdessä tilan, joka rakentaa uudenlaisia kuvataiteen katsomiskokemuksia ja tutkii, miten taidetta voi korona-aikana kokea turvallisesti eri paikoissa.
”Yhteistyö ammattilaisten kanssa on ollut mukavaa ja rentoa. Heidän kanssaan on luotu turvallinen ympäristö kokeilla ja oppia ilman epäonnistumisen pelkoa”, tiivistää Janina Ahonen.
Anni Arffmanin johdolla nuoret ovat pohtineet valon ja pimeän kysymyksiä taidehistorian kartta apunaan.
Nuoret ovat maalanneet akvarelleja, suunnitelleet äänimaailmaa, äänittäneet sekä suunnitelleet näyttelyn ja ripustuksen.
”Kokemus antaa esimakua taiteilijan ammatista, kuinka moniulotteista hommaa tämä on. Ison projektin kanssa tarvitsee yhteistyötä, kommunikaatiota ja oma-aloitteisuutta.”
Pimeän puutarhan ovet avataan sopimuksen mukaan
Osoite, Kauppatori, Aitta 8.
Näyttely on esillä 11 - 27.11.2020. Ajanvaraus spostin kautta-
Lisätietoja www.veeranverstas.fi
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.