Siirry suoraan sisältöön

Pikisaaresta löytyy taiteilijoiden yhteisö

14.7.2020

Kulttuurikiihdyttämö [TILA] on monitaiteellinen yhteisö, joka toimii entisissä OSAO:n Pikisaaren yksikön tiloissa. Heinäkuun ajan Pikisaaressa on nähtävissä Välitila-näyttely, joka on koottu [TILA]-yhteisön taiteilijoiden teoksista.

Pikisaaren idyllisellä alueella on pitkät perinteet käsityöläisyydestä ja luovasta työstä. Tätä perinnettä haluaa jatkaa Kulttuurikiihdyttämö [TILA]. Entisen ammattikoulun kampuksen luokkatilat ovat muuttuneet taiteilijoiden, käsityöläisten ja muiden kulttuurialan toimijoiden työhuoneiksi.

Heinäkuun toisena viikonloppuna vietettiin [TILA]:n avajaisia. Samalla yleisölle avattiin Välitila-taidenäyttely.

Välitila-taidenäyttely on avoinna heinäkuun loppuun asti.

Välitila-näyttely esittelee [TILA]:n taiteilijoiden luomuksia. Esillä on niin kuvataidetta, veistoksia kuin korujakin. Taidenäyttely on avoinna 11.7.-31.7.

[TILA]-projektin työryhmän jäsen Ari-Matti Piippo kertoo, että avajaisia oli tarkoitus viettää jo huhtikuussa ja avoimien ovien päiviä piti olla kevään aikana useampia, mutta koronatilanne laittoi yleisötapahtumat jäihin.

Tilanne on kuitenkin rauhoittunut ja Piipon mukaan suunnitelmissa on järjestää lisää avoimia tapahtumia. 

”Avoimet ovet ja tällaiset taidenäyttelyt ovat todella hyviä tapahtumia, koska ne tuovat lisämyyntiä yrityksille ja taitelijoille”, Piippo sanoo.

Taidenäyttelyssä on esillä myös käsityöläisten koruja.

Taideyhteisö ympärillä tekee työskentelystä inspiroivaa

Koska luokkatilat ovat melko suuria, on lähes kaikissa niissä useampi toimija tai esimerkiksi taiteilijoiden muodostama kollektiivi.

Taijetta Pikisaareen -kollektiivin työhuoneella on kuusi naistaiteilijaa. Riikka Kontio ja Silja Korhonen kertovat, että työn teko taiteilijayhteisön ympäröimänä tuntuu siltä, kuin olisi taas opiskelemassa taidekoulussa.

”Tällaisessa ympäristössä työskentely vaikuttaa töiden tekoon niin, että välillä jää suustaan kiinni tai juomaan kahvia, vaikka pitäisi tehdä töitä”, nauraa Korhonen.

”Toisaalta myös muiden taiteilijoiden läsnäolo inspiroi”, lisää Kontio. ”Muiden taiteen näkeminen auttaa näkemään omassakin taiteessa uusia asioita.”

Riikka Kontio ja Silja Korhonen jakavat työhuoneen neljän muun naistaiteilijan kanssa.

Kulttuuriyhdistys Kulttuuribingo pitää myös majaansa nykyään Pikisaaressa. Suuri työtila jaetaan viidentoista ihmisen kesken.

”Osalla meistä on omat työpisteet ja osa tekee näillä jaetuilla pisteillä”, kertoo Bingon hallituksen sihteeri Anniina Holappa työtilaa esitellessään.

Kulttuuribingon ateljeessa työskentelee monialainen joukko taiteilijoita.

Kulttuuribingolla on ollut aikaisemmin myös tapahtumatila keskustassa, mutta tällä hetkellä käytössä on vain tämä ateljee.

”Toiveissa olisi löytää myös uusi tapahtumatila täältä Pikisaaresta”, Holappa sanoo.

Monialaista taidetta saman katon alla

Katri Luttinen tekee kierrätyskoruja Pikisaaren työhuoneellaan.

Katri Luttisen työskentelytilasta löytyy valikoima kauniita, käsintehtyjä koruja. Työskentely taideyhteisössä on poikinut jo mielenkiintoisia yhteistöitä.

”Olen tehnyt koruja esimerkiksi Riikka Kontion maalaamista taulupohjista”, Luttinen kertoo. Lisäksi Luttinen vetää työpajoja, joissa osallistujat voivat tehdä itselleen ainutlaatuisia koruja.

Luokkatiloissa jo valmiiksi olleet kalusteet, esimerkiksi lokerikot, on otettu uusiokäyttöön.

K-Kollektiivi jakaa myös työtilan yhdessä viiden taiteilijan kesken.

Johanna Pétursdóttir kertoo nimen tulevan erilaisista k-kirjaimella alkavista taiteenmuodoista: kuvataide, kuvanveisto, kirjoittaminen, kädentaidot…

”Tämä on tällaista taidepöhinää” Pétursdóttir kuvailee yhteisössä työskentelyä. ”Tapahtumia on koko ajan ja se on ihanaa.”

Tiina Seppälä myötäilee taiteilijakollegansa sanomisia.

”On todella palkitsevaa tehdä töitä yhdessä”, hän sanoo. ”Ja Pikisaaressa on niin ihanat maisemat, että tänne tulee todella mielellään työskentelemään.”

Tiina Seppälä ja Hanna Rauma ovat osa K-Kollektiivia.

Pikisaaren tulevaisuus puhututtaa

Piippo kertoo, että ajatus projektista lähti käyntiin toisen työryhmän jäsenen, Joni Kestin, kanssa käydyn keskustelun seurauksena.

”Aloimme miettimään sitä, että minkä takia Oulussa kaikki käsityöläiset ja taiteilijat tekevät töitä kaikenlaisissa kummallisissa kellarikoloissa”, hän naurahtaa. ”Kun nämä tilat tyhjenivät, mietimme, että mehän voisimme vallata ne.”

Ari-Matti Piippo on yksi [TILA]:n perustajista.

Neuvottelut OSAO:n kanssa sujuivat Piipon mukaan mallikkaasti.

”Päästiin hyvään yhteisymmärrykseen siitä, ettei tällaisia tiloja kannata pitää tyhjillään.”

[TILA] aloitti toimintansa vuodenvaihteessa ja alkuvuoden aikana ensimmäiset vuokralaiset muuttivat sisään. Taiteilijoiden yhteisö on kerääntynyt pitkälti työryhmäläisten henkilökohtaisten verkostojen kautta.

Moni [TILA]-yhteisön taiteilijoista kokee, että Pikisaaren kauniissa maisemissa työskentely tuo lisäinspiraatiota.

Tällä hetkellä rakennuksen kolmesta kerroksesta käytössä on kaksi, mutta viimeinenkin on Piipon mukaan pian heidän käytössään. Myös sen luokkatilat muutetaan työhuoneiksi. Lisäksi kellarikerrokseen rakennetaan pimiötä.

”Me haluamme olla täällä niin pitkään kuin suinkin mahdollista. Pientä epävarmuutta on tietenkin ilmassa, koska Pikisaaren käytöstä keskustellaan paljon”, Piippo kertoo. ”Olemme olleet paljon yhteyksissä Oulun kaupungin suunnittelutiimiin ja toivomme, että saamme olla täällä vielä pitkään.”

Välitila-taidenäyttely

  • 11.7.-31.7.
  • ma-pe 12-18, la-su 12-16
  • Pikisaarentie 13, Oulu

 

Kulttuurikiihdyttämö [TILA] avasi ovensa ja Mun Oulu pääsi katsomaan, minkälaiselta näyttää oululainen taiteilijayhteisö. Kuvat: Martta Häyrynen

Lue myös

Lue lisää aiheesta