Siirry suoraan sisältöön

Pieniä elämän sipaisuja – Susanna Sivosen reliefiseinä valmistuu Tampereen Vuorekseen

1.9.2021

Tekstiilisuunnittelija, designer, kuvataiteilija ja myös runojen kirjoittaja – kaikki nämä määritelmät kuvaavat Susanna Sivosta, mutta hän ei halua rajoittaa itseään mihinkään niistä. Sivosta ajaa eteenpäin tarinan kertomisen halu. Nyt Tampereen Vuorekseen valmistuvassa reliefiseinässä yhdistyvät taiteilijan kaksi suurinta inspiraation lähdettä: luonto ja ihmisten tarinat.

Susanna Sivonen on saattanut tulla monille tutuksi Finlaysonille, R-Collectionille ja Metsolalle suunnittelemista kuoseistaan. Oulussa vuodesta 2012 asti asuneen Sivosen uraan on mahtunut näiden lisäksi paljon muutakin: graafista suunnittelua, tuoteprojekteja, julkista taidetta sekä osallistumisia kansainvälisiin näyttelyihin.

Tekstiileistä aloittanut Sivonen ei ole halunnut rajoittaa itseään luovana suunnittelijana, vaan on antanut elämän kuljettaa ja tarttunut rohkeasti uusiin projekteihin. Sivonen onkin usein napattu edellisestä projektista seuraavaan ja matka on kuljettanut häntä mantereelta toiselle.

Haaparantalaislähtöinen neljän lapsen äiti kertoo myös rakentaneensa yrittämisen ja taiteen tekemisen aina arjen ympärille, jotta koko paletin pyörittäminen onnistuu.

Taiteilijuus heräsi New Yorkissa

Elämänsä käännekohdaksi Sivonen mainitsee vuoden 2015 matkan New Yorkin Design Weekiin. Finnish Tech, Design and Artissa esiintyneelle suunnittelijalle avautui tuolloin, että itseään voi ajatella myös taiteilijana.

”Minulta kyseltiin, että missä ovat originaalit, taide itsessään? Koin heräämisen, että joku voi olla kiinnostunut minusta myös kuvataiteilijana”, hän kertoo.

Näkyminen sekä taidenäyttelyissä että muotoilumessuilla vuonna 2016 Lontoossa siivitti Sivosen uraa eteenpäin molemmilla saroilla.

Esineitä ja teoksia Susanna Sivosen työpöydällä Pikisaaressa.
Etualalla olevan tarjottimen Kuumailmapallo-kuosi on Sivoselle henkilökohtainen ja rakas. Vasemmalla näkyvä Voimakisu osallistui Art 16 London -näyttelyyn.

Vuonna 2017 oli jälleen uuden aluevaltauksen vuoro, kun Sivonen suunnitteli Tornio-Haaparannan rajalle hybridiaurinkokello-veistoksen. Teos on Haaparannan kaupungin ja Norbottenin lääninhallituksen Suomi100-vuotislahja Tornion kaupungille.

”Se oli taas uusi ulottuvuus, tehdä teräksestä veistos. Tässä tullaan siihen, mikä on taiteilijuuteni ytimessä. Minulla on voimakas tarve kertoa tarinoita. Luova idea on tärkein. Sillä ei ole väliä mikä metodi tai materiaali on – onko lopputulos julkinen veistos, visuaalinen ilme, taideteos, tekstiilikuosi vai runo”, Sivonen tiivistää.

”Se on mun pieni salaisuus, että kirjoitan runoja myös. Jokaiseen teokseen liittyy myös pieni runo tai aforismi”, hän hymyilee.

Puuhun kaiverrettu maalaus

Myös Tampereen asuntomessualue Vuorekseen juuri valmistuneeseen reliefiseinään liittyy runo.

Pieniä elämän sipaisuja

Kuin lentoon lähtevä lintuparvi ja tuulen kanssa tanssivat irronneet lehdet,
kuin hiljaisuudessa leijuvat lumihiutaleet ja kaikkea kauneutta valaisevat auringonsäteet.
Luonto oli ensin,
asetti kalliot ja vehreyden,
loi inspiraation ja paikan unelmille,
tarjosi materiaalit kodeille ja alustan elämälle ja sen jatkuvalle liikkeelle.

Pieniä elämän sipaisuja -teos on puuhun kaiverrettu maalaus, jonka on saanut inspiraationsa ympäröivästä luonnosta sekä sen sijaintipaikasta vireällä asuinalueella.

Rautalepänkadulla sijaitseva teos levittäytyy nelikerroksisen puukerrostalon päätyyn ja on pinta-alaltaan noin 150m2. Seinäpaneeleihin kaiverrettu teos on myös kiinteä osa rakennusta.

Teoksessa värialueet on korvattu toisiinsa sekoittuvilla kuvioilla, joiden suunnittelussa Sivonen on päässyt hyödyntämään laaja-alaista suunnitteluosaamistaan.

Lähikuva reliefiseinän pintakuvioista.
”Kuvioissa piti ottaa huomioon insinöörimäisesti myös paljon teknisiä asioita, kuten se, että vesi pääsee valumaan pintoja pitkin alaspäin. Lopullinen lopputulos näyttäytyy oikeastaan vasta, kun valaistus valmistuu”, Sivonen kertoo.

Sivonen kertoo inspiroituvansa usein luonnosta. Toinen kiinnostuksen kohde ovat olleet ihmiset ja heidän tarinansa. Reliefissä nämä Sivosen kaksi suurinta inspiraation lähdettä yhdistyvät sekä isossa kuvassa, että pieninä jälkinä. 

”Minua kiehtovat tarinat, asenteet ja sellainen humoristinen inhimillisyys. Ihminen kaikissa ominaisuuksissaan”, hän kuvailee.

Sivonen tunnustautuu myös tarinafriikiksi, jota ovat aina kiinnostaneet rakkaustarinat ja romantiikka.

Työn alla on parhaillaan myös kaksi tilausteosta, jotka matkaavat Espooseen ja Tampereelle. Sivonen kertoo, että ne ovat moderneja potretteja, jotka ovat tehty asiakkaan tarinan ja ajattelumaailman pohjalta.

”Olen tehnyt myös rakkaustarinateoksia, joihin haastattelen pariskuntaa erikseen”, hän kertoo.

Susanna Sivonen työskentelytilassaan Pikisaaressa.
Pikisaaressa työskentelevän Susanna Sivosen teoksia voi nähdä Oulussa muun muassa Uudellakadulla sijaitsevassa Mallaamossa. Kuva: Minna Mäki-Heikkilä

Lue myös

Lue lisää aiheesta