Siirry suoraan sisältöön

Pianisti ja oopperalaulaja valmistelevat kesäistä ja suomalaishenkistä verkkokonserttia

30.5.2020

Maria Mannermaa on oululainen sopraano ja oopperalaulaja, jolla on vakituinen kiinnitys Suomen Kansallisoopperaan. Markus Vaara toimii pianistina ja Oulun konservatorion säestäjänä. Nyt nämä klassisen musiikin ammattilaiset kohtaavat yhteisesiintymisen merkeissä Oulussa.

Maria Mannermaa on laulanut Kansallisoopperassa viisi vuotta. Hän asuu perheineen Oulussa ja Mannermaan puheesta purskahteleekin vankkumattoman oululainen identiteetti.

Mutta viihtyy hän työpaikallaan Helsingissäkin, oikein hyvin.

”Kansallisooppera on unelmatyöpaikka, jonne on kova tunku. Oopperalaulajan paikkoja on harvoin tarjolla”, vakuuttaa Mannermaa. 

Harjoituspianisti matkii kapellimestaria

Tulevan digikonsertin toinen taiteilija Markus Vaara on myös korrepetiittori eli oopperan harjoituspianisti.

Kun vähän penkaistaan, vieraalta kalskahtavan ammattinimikkeen takaa löytyy vaativa ja yllätyksellinen ydin.

”Orkesteri on kallis ryhmä liikutella, joten aivan kaikkea ei oopperassa orkesterin kanssa harjoitella alusta asti”, Vaara sanoo.

”Sen sijaan harjoituspianistina soitan kuin orkesteri. Se on tavallaan matkimista, jossa harjoituspianistilta edellytetään samanlaista ajattelua kuin kapellimestarilta.”

Tarkoitus on että kun laulaja tulee ensimmäistä kertaa orkesteriharjoituksiin, ei tapahtuisi mitään yllätyksiä.

Maria Mannermaan ja Markus Vaaran verkkokonsertti nauhoitetaan kesäkuussa Oulussa Musiikkikeskuksella Tulindbergin salissa.

Suomen kieli on hallittava oopperassa

Vaikka korrepetiittorin soitin on piano, tietää Vaara syvällisesti myös laulamisesta. Harjoituksissa hän laulaa pätkiä harjoituksista puuttuvalta roolihahmolta.

Se taas edellyttää tietoa keskeisten oopperakielten fonetiikasta.

”Saksaa ja italiaa voin laulaa, valitettavasti en ole opiskellut venäjää mistä löytyisi rikas oopperaperinteen repertuaari. Lisäksi pitää osata pohjoismaisia kieliä, ruotsia ja norjaa”, Vaara luettelee.

”Sekä suomea”, lisää Mannermaa. ”Suomalaisen oopperalaulajan on hallittava suomen kielikin. Kansallisoopperan koelauluissa kaikkien hakijoiden, ulkomaalaistenkin, on esitettävä myös suomenkielinen laulu. Oopperaa tehdään kaikilla kielillä, joilla sävellettyjä teoksia löytyy.”

Tällä hetkellä Mannermaalla on työn alla muun muassa saksan-, italian-, venäjän-, englannin-, ruotsin- ja suomenkielistä oopperaohjelmistoa.

Merikanto ja Kuula kuuluvat kesäkonsertissa

Myös tulevan Valve Liven ohjelmisto on suomenkielistä.

”Suomeksi on digitaalisessa ympäristössä yleisöä helppo lähestyä”, Mannermaa sanoo.

Mannermaa siis laulaa ja Vaara soittaa. Luvassa on parivaljakolta helposti lähestyttävä, hyvän tuulen kesäkonsertti, jossa kuullaan kansanlauluja sekä Oskar Merikannon, Toivo Kuulan ja Yrjö Kilpisen lauluja.

Konsertti nauhoitetaan Tulindbergin salissa kesäkuun alussa.
Esityksen lähetyspäivämäärää ei ole vielä tiedossa.

 

Nainen ja mies valkoisessa portaikossa katsovat toisiaan hymyillen. Sivuprofiilit.
Maria Mannermaa laulaa ja Markus Vaara säestää pianolla Merikantoa, Kuulaa ja Kilpistä, kun yhteisesiintymisen hetki kesällä koittaa. Kuvaaja: Sanna Krook

Lue myös

Lue lisää aiheesta