Siirry suoraan sisältöön

Perinteinen Oulun Päivät peruuntuu tänä kesänä koronan vuoksi

7.4.2020

Oulun kaupungin järjestämä, perinteinen ja laaja kaupunkifestivaali Oulun Päivät peruuntuu myös koronapandemian takia tänä vuonna. Festivaali olisi järjestetty 12.6– 5.7.2020.

”Ennusteet näyttävät siltä, ettei tänä kesänä pystytä festivaalia järjestämään, vaikkei virallisia rajoituksia ole vielä tullut. Oulun Päivät ei ole tässä yksin, tuleva kesä voi olla hyvinkin mullistavan tyhjä festivaalikesä”, sanoo Oulun Päivien tapahtumakoordinaattori Vesa Pynttäri.

”Sinänsä peruutuspäätös oli raskas. Meillähän oli koko ohjelmisto kutakuinkin valmiina ja kohta olisimme aloittaneet käsiohjelman tekemisen”, hän lisää.

Monet Oulun Päivien tapahtumajärjestäjät ovat jo aiemmin ilmoittaneet peruvansa tämän vuoden ohjelmaan suunnittelemansa tapahtumat.

Osa tapahtumista saatetaan pitää

Oulun Päivien peruuntuminen tarkoittaa ja koskee tapahtumien mukanaoloa osana Oulun Päivien ohjelmistokokonaisuutta, mutta Oulun Päivät ei voi peruuttaa sen ohjelmistoon ilmoitettuja yksittäisiä tapahtumia.

”Meillä ei ole tietenkään valtuuksia peruuttaa yksittäisten järjestäjien tapahtumia, mutta Oulun Päivien alla ne eivät nyt tänä kesänä ole”, Pynttäri sanoo.

Oulun Päivien ohjelmaan ilmoittautuneet tapahtumajärjestäjät vastaavat ja päättävät itse omien tapahtumiensa järjestämisestä tai perumisesta oman harkintansa ja mahdollisesti myöhemmin tietoon tulevien yleisötapahtumia koskevien yleisten määräysten mukaisesti.

Oulun Päivien peruuntuvassa ohjelmistossa on joitakin tapahtumia, joiden kohdalla voidaan miettiä perumisen sijaan vaihtoehtoista toteutustapaa, esimerkiksi livestriimausta, joka ei edellytä yleisön fyysistä läsnäoloa tapahtumapaikalla.

Tulevaisuus huolestuttaa

Oulun Päivät on järjestetty vuodesta 1962 eli se on yksi pitkäaikaisimmista Oulussa järjestetyistä tapahtumista.

”Ensi vuonna tapahtuma on vain nelipäiväinen, koska se on sulautettu osaksi valtakunnallisia Kotiseutupäiviä. Ne pidetään Oulussa 12.-15. elokuuta, eli Oulun Päivät on sen tapahtuman sisällä”, kertoo Pynttäri.

”Teemaksi vuodelle 2021 on sovittu Kulttuuri-ilmastonmuutos, Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -hakemuksen mukaisesti. Eli ohjelmistokin tulee noudattelemaan sitä teemaa”, hän lisää.

Vuonna 2022 Oulun Päivät täyttäisi 60 vuotta.

”Toivomme todella, että Oulun Päivät voisi viettää juhliaan hienosti ja kunniakkaasti, ja ettei siitä ainakaan kokonaan luovuttaisi, koska sen kokoavan voima ja yhteisöllisyys on ollut vertaansa vaille”, toivoo Vesa Pynttäri.

Viime vuosina Oulun Päivien yleisömäärä on vaihdellut 50 000–90 000 kävijän välillä. Järjestelyihin osallistuneita yhteistyötahoja on ollut mukana yli 100 ja tapahtumia ohjelmistossa on ollut keskimäärin 150.

Oulun Päivät on koonnut sateenvarjonsa alle vuosittain noin 150 tapahtumaa yli sadalta järjestäjältä. Kuva viime kesän katusirkustapahtumasta Rotuaarilta.

Lue myös