Perinteikäs Arvoseminaari yliopistolla pohtii: Kestävä tulevaisuus – kompassina arvot vai eurot?
Oulun Kauppaklubi ja Oulun Nuorkauppakamari järjestävät Arvoseminaarin 10. toukokuuta Oulun yliopiston Saalastin salissa. Tarkoitus on pohtia, miten järjestää kestävä tulevaisuus, jossa arvot ja eurot asettuisivat tasopainoon.
Arvoseminaari™ on johtamisen vastuullisuuteen ja arvojohtajuuteen nojautuva korkeatasoinen seminaari, jota on järjestetty Oulussa vuodesta 2004 lähtien. Arvoseminaarissa nostetaan keskusteluun ajankohtaisia teemoja ja toimitaan arvokeskustelun suunnan näyttäjinä. Tänä vuonna seminaarin teemana on Kestävä Tulevaisuus - Kompassina arvot vai eurot?
”Seminaarin tämänkertainen teema on erittäin ajankohtainen ja kestävää tulevaisuutta lähestytään siinä liiketoiminnan kestävän kehityksen ja ympäristöarvojen näkökulmasta. Panelistimme tuovat mukanaan monenlaisia näkökulmia aiheeseen”, kertoo Oulun Kauppaklubin hallituksen puheenjohtajalta Outi Törmänen.
Kaikille avoin seminaari
Seminaarin kuulijoiksi toivotetaan tervetulleeksi kaikki, joita kestävä tulevaisuus ja etiikka kiinnostavat aiheina.
”Odotamme paikalle arvokkaita panelistejamme kuulemaan ja keskustelemaan mm. liike-elämän edustajia, kaupungin edustajia sekä runsaasti tulevaisuuden tekijöitä, eli opiskelijoita”, Törmänen sanoo.
Arvoseminaarin tarkoitus on herättää keskustelua liike-elämän arvoihin ja etiikkaan liittyvistä teemoista.
”Pääsemme myös pitkän tauon jälkeen tapaamaan tuttuja ja verkostoitumaan kasvotusten. Tilaisuudessa jaetaan myös Kauppaklubin myöntämä etiikkapalkinto, jonka saaja julkistetaan tilaisuudessa”, hän lisää.
Useita asiantuntijoita
Tilaisuuden juontaa perheyritys Head Invest Oy:n kehitysjohtaja ja hallituksen jäsen Raisa Lesonen. Panelisteina ovat muun muassa Oulun yliopiston kiertotalouden materiaalitekniikan professori Mirja Illikainen, Valio Oy:n toimitusjohtaja Annikka Hurme, kiertotalousklusterihankkeen vetäjä Katri Luoma-aho BusinessOulusta sekä Varustelekan perustaja Valtteri Lindholm.
Lindholm on sanonut olevansa hyvien puolella. Varustelekassa tämä näkyy raivorehellisyytenä, minkä vuoksi esimerkiksi vastuuttomuusraporttia ei kutsuta vastuullisuusraportiksi ennen kuin saavutetaan aito hiilineutraalius. Hänen sanotaan olevan aito, elävä esimerkki yrittäjästä, joka on valmis tinkimään osingoistaan, jotta yritys saisi kirittyä ympäristövastuistaan.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.