Siirry suoraan sisältöön

Perhekuperkeikkojen syyskausi käynnistyy Oulunsalossa ja Ouluhallilla

12.9.2020

Perhekuperkeikkoja järjestettiin edellisen kerran maaliskuussa. Lasten ja vanhempien liikunnallisen toiminnan kuperkeikoissa turvavälit onnistuvat etenkin Ouluhallilla.

Perhekuperkeikkojen kausi käynnistyy puolen vuoden tauon jälkeen. Koronaepidemian takia kuperkeikkoja pidettiin edellisen kerran maaliskuun alkupuolella. Epidemiatilanne on Oulun seudulla rauhallinen, eikä estettä kuperkeikkojen pitämiselle liikuntapalveluissa nyt nähty.

Ohjauspalveluiden päällikkö Marko Savolainen kertoo, että arkisin Ouluhallin kuperkeikoissa kävijöitä on ollut noin 50–150 ja Oulunsalossa viikonlopun kuperkeikoissa noin 20–50 asiakasta.

”Tilaa on reilusti ja turvavälit kyllä toteutuu, kun kaikki niistä huolehtii yhdessä”, Savolainen uskoo.

Liikuntapalveluiden järjestämissä perhekuperkeikoissa on lapsille vapaata liikunnallista toimintaa vanhempien valvonnassa.

”Perhekuperkeikoissa toiminta perustuu vanhempien ja lasten yhteiseen tekemiseen. Haluamme korostaa turvavälejä sekä käsien pesua sekä sitä ettei oireisena tulla kuperkeikkaan”, Savolainen sanoo.

Tarpeen mukaan myös käsidesin käyttö on suositeltavaa.

Lokakuussa vuorossa Ylikiiminki ja Kiiminki

Ensimmäinen perhekuperkeikka pidetään lauantaina Oulunsalon liikuntakeskuksessa kello 16.30–18.30. Muut Oulunsalon perhekuperkeikat pidetään koronavirustilanteen salliessa 10. lokakuuta, 14. marraskuuta ja 12. joulukuuta. Oulunsalon perhekuperkeikat järjestetään yhteistyössä Mannerheimin lastensuojeluliiton kanssa. Perhemaksu niissä on 2 euroa.

Ouluhallin ensimmäinen kuperkeikka pidetään tiistaina 15. syyskuuta kello 9.30. Kuperkeikka-aika Ouluhallilla on 1,5 tuntia. Ouluhallin tiistaiset kuperkeikat jatkuvat nykyisen suunnitelman mukaan 8. joulukuuta asti muulloin paitsi 29. syyskuuta, 6. lokakuuta, 20. lokakuuta ja 1. joulukuuta, jolloin halli on varattu muihin tapahtumiin. Ouluhallin perhekuperkeikoissa perhemaksu on 5 euroa.

Suunnitelmien mukaan sunnuntain kuperkeikat starttaavat Ylikiimingissä, Kiimingissä ja Ouluhallilla lokakuussa.

Perinteisesti syyskuun alussa Ouluhallilla järjestetty perheliikuntatapahtuma sen sijaan jätettiin pitämättä koronavirustilanteen vuoksi tänä vuonna. Savolaisen mukaan kävijöitä siellä on ollut edellisinä vuosina jopa 700.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Ouluhallilla pääsee perhekuperkeikkailemaan ensin tiistaisin. Sunnuntain perhekuperkeikat alkavat lokakuussa. Kuva: Oulun kaupungin kuva-arkisto

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta