Siirry suoraan sisältöön

Pääpoliisiaseman rakennustyöt alkavat pian Ruskonselässä, vankilaa aletaan rakentaa ensi keväänä

16.9.2022

Ruskonselkään suunniteltu Oulun uusi pääpoliisiasema on saanut nyt rakennusluvan. Poliisiasemaa aletaan rakentaa jo tänä syksynä, ja sen on tarkoitus valmistua vuoden 2024 loppuun mennessä. Samalle tontille on tulossa myös uusi vankila, jonka rakennustyöt alkanevat ensi huhtikuussa ja jonka on tarkoitus valmistua syksyllä 2025. Turvakampukseksikin kutsuttu kokonaisuus on pilottihanke, josta otetaan oppia muualla maassa.

Rakennustyöt teettää valtion kiinteistöjen rakentamisesta ja ylläpidosta vastaava Senaatti-kiinteistöt, ja päätoteuttajana toimii SRV Rakennus Oy. Kaikkiaan noin 32 000 bruttoneliömetrin kokoisen pääpoliisiaseman ja vankilan rakennustöitä on pohjustettu jo elokuusta alkaen tontinraivauksella, joten maansiirtotyöt ja varsinainen rakentaminen pääsevät alkuun aivan näinä päivinä.

Pääpoliisilaitoksen rakennuslupa myönnettiin keskiviikkona kaupungin rakennuslautakunnassa. Senaatti-kiinteistöt aikoo hakea vankilan rakennuslupaa myöhemmin tänä vuonna. 

Oulun hanke on Suomessa ensimmäinen kerta, kun samalle tontille rakennetaan yhteisprojektina poliisilaitos ja vankila. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 130 miljoonaa euroa.

Pääpoliisiasemalle tulee Oulun poliisilaitoksen johto ja hallintoa, valvonta- ja hälytystoiminta, rikostutkinta, poliisivankila sekä Keskusrikospoliisin Oulun yksikkö.

Tulevasta vankilasta tulee satapaikkainen tutkinta- ja vankeusvankila miehille, naisille ja erityistä tukea tarvitseville alaikäisille ja nuorille.

Yhteisistä tiloista paljon hyötyä

Poliisin ja vankilan yhteisen tontin uskotaan tuovan huomattavia toiminnallisia, logistisia ja tilankäytöllisiä hyötyjä sekä kustannussäästöjä.

Poliisiaseman ja vankilan väliin tulee sisäyhteydellä poliisin ja rikosseuraamuslaitoksen yhteisiä tiloja, kuten asiakkaiden vastaanotto ja tarkastustilat, turvatarkastus ja kokoustiloja. Yhteiseen käyttöön sijoitetaan myös käräjäoikeuden istuntosali.

Poliisilaitokselle ja vankilalle tulee yhteinen pääsisäänkäynti.

Uusissa tiloissa työskentelee aikanaan yhteensä noin 500 poliisin ja rikosseuraamuslaitoksen työntekijää.

”Poliisilaitoksen näkökulmasta rakentamisen aloitus on odotettu askel kohti yhteisiä, juuri meitä varten suunniteltuja tiloja. Työtiloilla on suuri merkitys henkilöstön työhyvinvointiin ja yhteisöllisyyden muodostumiseen, puhumattakaan operatiiviseen toimintaan liittyvistä hyödyistä. Uusien tilojen myötä saamme esimerkiksi poliisivankilan lähemmäksi muita toimitilojamme eikä meidän tarvitse enää kuljettaa kiinniotettuja Haukiputaalle, jossa meillä on tällä hetkellä rajalliset väliaikaistilat”, kertoo poliisipäällikkö Mika Heinilä Senaatti-kiinteistöjen tiedotteessa.

Oulu näyttää mallia muille

Myös Oulun vankilan apulaisjohtaja Mikko Heikkilä on tyytyväinen odotetun hankkeen etenemisestä.

”Uuden rakennuksen myötä saamme vankilan vangeille ja henkilöstölle nykyaikaiset, turvalliset ja terveelliset toimitilat. Poliisin ja vankilan yhteiset toimitilat tuovat meille merkittäviä etuja erityisesti vankien kuljetusten vähentyessä, mikä helpottaa sekä henkilökunnan että vankien arkea. Uusi vankilaympäristö tarjoaa myös asianmukaiset puitteet verkostoyhteistyössä tehtävälle esitutkinnan turvaamiselle ja uusintarikollisuuden vähentämiselle”, Heikkilä kertoo.

Poliisihallituksen teknologiajohtaja Jyrki Wasastjernan mukaan Oulun hanke on pilottihanke, jota on tarkoitus seurata tarkasti muuallakin Suomessa.

”Olemme hankkeesta hyvin innoissamme ja tyytyväisiä, että rakentaminen on nyt saatu käyntiin pitkällisen odotuksen jälkeen”, Wasastjerna sanoo.

Lupapalvelut jäävät keskustaan

Rakentamisen mahdollistava asemakaavamuutos tuli lainvoimaiseksi heinäkuussa.

Poliisin lupapalvelut, palvelupäivystys ja osa tutkintahenkilöstöä ovat nyt Oulun keskustassa osoitteessa Kirkkokatu 13. Lupapalvelut jäävät keskustaan myös jatkossa uuden poliisitalon valmistuttua.

Myllytullissa toimiva Oulun vanha vankila tyhjenee kolmen vuoden päästä, kun uusi vankila valmistuu. Senaatti-kiinteistöt ei ole vielä tehnyt päätöstä siitä, mitä vuonna 1885 vanhimmilta osiltaan rakennetulle vankilalle sen jälkeen tapahtuu, mutta valtiolla ei ole näköpiirissä käyttöä vankilarakennukselle.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Tältä näyttää havainnekuvassa Oulun tuleva pääpoliisiasema ja vankila Ruskonselässä. Kuvat: UKI Arkkitehdit & Lukkaroinen Arkkitehdit Oy

Lue myös

Lue lisää aiheesta