Ouluun uusi toimintamalli helpottamaan kriisitilanteiden sosiaalisia ongelmia

OuluToivo2020:n toimintamallissa tehdään yhteistyötä eri tahojen kanssa ja myös vapaaehtoisilla on tärkeä rooli auttamiseen osallistumisessa.

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Toimintamalli luovutettiin maanantaina 23. marraskuuta Oulun kaupungille, Oulun evankelisluterilaiselle seurakuntayhtymälle ja oululaisille järjestöille. Jatkossa kaupunki vastaa mallin koordinoimisesta ja sen liittämisestä esimerkiksi kaupungin ja seurakuntayhtymän valmiussuunnitelmaan.

Toiminnan keskiössä ovat palvelupisteet, joita on valmius perustaa nopealla aikataululla eri puolille Oulua. Palvelupisteen käytännön toiminnasta vastaa työpari, joka koostuu esimerkiksi Oulun seurakuntien työntekijästä ja asukastuvan tai järjestön työntekijästä. Myös vapaaehtoisilla on tärkeä rooli palvelupisteiden käytännön toiminnassa.

Mallin laatimisessa hyödynnettiin Oulu-avusta saatuja kokemuksia. Palvelupisteet täydentävät Oulun kaupungin hyvinvointipalvelujen lakisääteistä toimintaa ja keskittyvät alueelliseen tarvikejakeluun ja arjen käytännön auttamistyöhön.

Digisyrjäytyminen vaikeuttaa auttamista

Hankkeen aikana kohderyhmälle eli työelämän ja opiskelun ulkopuolella oleville 18-65-vuotiaille oululaisille järjestettyjen keskustelutilaisuuksien aineistosta nousi esiin digisyrjäytyminen: osalla oli viime keväänä vaikeuksia sähköisessä asioinnissa, koska heillä ei ole tarvittavia laitteita tai osaamista. Sama havainto on tehty eri puolilla Suomea muun muassa seurakuntien diakoniatyössä.

Digisyrjäytyminen on osalle ihmisistä arkea hankaloittava asia: se voi aiheuttaa viiveitä palvelujen oikea-aikaisessa hakemisessa tai hankaloittaa riittävän tiedon saamista esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimen palveluista.

OuluToivo2020-hanke päättyi 30. marraskuuta. Päätöstilaisuus toteutettiin 27. marraskuuta julkaistavan, noin tunnin kestävän videotallenteen muodossa osoitteessa:
https://youtu.be/Prqzo1EvI5A

OuluToivo2020-hanke

– käynnistettiin kesäkuussa 2020 luomaan tehokas ohjaus- ja koordinaatiomalli mahdollisia poikkeusoloja varten

– tavoitteena oli vahvistaa työikäisten osallisuutta, toimintakykyä ja yhteisöllisyyttä sekä samalla kehittää paikallisten toimijoiden (kaupunki-seurakunta-järjestöt) välistä yhteistyötä

– Euroopan sosiaalirahasto ESR:n ja Oulun seurakuntayhtymän toteuttama hanke

– Diakonia-ammattikorkeakoulu eli Diak on hankkeen osatoteuttaja ja mukana on myös Oulun kaupunki.