Siirry suoraan sisältöön

Pyöräilykaupunki lunastaa mainettaan - Ouluun tulossa uusi Haubaana

1.4.2021

Oulun kaupunki on päättänyt osana imagokampanjaansa lisätä uskottavuutta pyöräilykaupunkina. Tänä vuonna rakennetaan uusi pyöräbaana erityisesti koiria ja koiranomistajia varten.

Oulun kaupunki on profiloitunut paitsi pyörä- myös koirakaupunkina. Kaupunki tarjoaa tällä hetkellä koirille lukuisia koira-aitauksia leikkimiseen sekä kaksi suosittua koiralatua hiihtämiseen.

Tänä vuonna koirille aiotaan tehdä myös oma pyöräbaana nimeltään Haubaana, joka kiertää kehänä viiden suosituimman koira-aitauksen välillä.

”Oulussa on tuhansittain aktiivisia koiria, joille oma pyöräbaana tulee varmasti tarpeeseen. Koirabaanan leveys on vain puolitoista metriä, joten rakennuskustannukset ovat tavallista baanaa pienemmät”, kertoo Oulun kaupungin liikenneinsinööri Harri Vaarala.

Kypäräpakko myös koirille

Kesä-heinäkuussa valmistuvalla koirabaanalla on kypäräpakko sekä nopeusrajoitus 10 kilometriä tunnissa. Turvaväli mitataan kuononmitalla. Sen sijaan kissat eivät voi ajella koirabaanalla.

”Liikennesäännöistä pitää olla tarkkana näin uuden tieliikennelainkin velvoittamana”, lisää Vaarala.

Koirabaanan toteutus kuuluu yhtenä osana Oulun kaupungin ympäristöohjelmaan ja se toteutetaan yhteistyössä rakennusliike Käpälämäki Oy:n kanssa.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Tulevaisuudessa saavat myös kaikki oululaiset koirat huristella omalla Haubaanallaan. Kuva: Oulun kaupunki

Lue myös

Lue lisää aiheesta