Siirry suoraan sisältöön

Oulusta maailmalle ponnistanut Mari Ahokoivu palkittiin Puupäähatulla

19.1.2023

Suomen sarjakuvaseuran perinteikäs Puupäähattu-palkinto myönnettiin tänä vuonna Mari Ahokoivulle, joka on oululaislähtöinen sarjakuvataiteilija ja kuvittaja.

Mari Ahokoivu (s. 1984) varttui Oulussa ja sai myös ensioppinsa sarjakuvataiteilijaksi täällä. Hän on ollut mukana Oulun sarjakuvaseurassa ja julkaissut sarjojaan esimerkiksi internet-projekti Nettinartussa. Ahokoivu on opiskellut alaa Limingan taidekoulussa, Ranskan Angoulêmessä sekä Malmön Serieskolanissa.

Näyte teoksesta Löydä minut tästä kaupungista (2009).

Sarjakuvaseuran palkintoperustelujen mukaan Ahokoivu on toiminut aktiivisesti myös sarjakuvan opettajana ja rohkaissut kaikenikäisiä kokeilemaan sanan ja kuvan yhteispelillä ilmaisemista. Hänen laatimansa Sarjakuvantekijän opas (BTJ, 2007) kertoo hauskasti ja kannustavasti alan perustiedot. Ranskan kokemuksiin pohjaava taiteellinen esikoisteos Löydä minut tästä kaupungista (Asema) ilmestyi vuonna 2009.

Sanni & Joonas (2017).

 

Tämän jälkeen Ahokoivu on julkaissut muun muassa Batuman-supersankariparodiaa sekä Kalle Hakkolan kanssa tehtyjä Sanni & Joonas -lastensarjakuvakirjoja.

Ahokoivun tähänastinen pääteos Oksi (Asema, 2018) on kalevalaishenkistä fantasiaa, jossa käsitellään kansanperinteessä kiertäviä tarinoita ja perheyksikön sisäisiä suhteita karhuhahmoisten päähenkilöiden kautta. Lähes 400-sivuinen kirja on julkaistu myös englanniksi.

Lola Olifante (Ranska 2014).

 

Ahokoivu on myös tuottelias kuvittaja sekä lastenkirjojen tekijä, jonka teoksia on julkaistu yli kymmenessä maassa.

"Ponnistaa omaan todellisuuteen"

Sarjakuvaseuran palkintoperusteluissa todetaan Ahokoivun sarjakuvissa ja kuvituksissa olevan ”sympatiaa ja runollisuutta”.

"Mari Ahokoivu on erinomainen esimerkki uuden sukupolven taiteilijasta, joka hallitsee ilmaisuvälineensä suvereenisti ja yllättää lukijansa avaamalla heille tuoreita näkökulmia."

”Selkeä piirrostyyli ja rakenteellinen hahmottelu tuovat kuviin syvällisyyttä. Sivellintekniikalla toteutetuissa jaksoissa on unenomaisuutta, tunnelma vie lukijan kuvien sisäiseen maailmaan. Joissakin teoksissa visuaaliset innoittajat ovat aistittavissa, mutta Ahokoivu ponnistaa täysin omaan todellisuuteen. Mari Ahokoivu on erinomainen esimerkki uuden sukupolven taiteilijasta, joka hallitsee ilmaisuvälineensä suvereenisti ja yllättää lukijansa avaamalla heille tuoreita näkökulmia. Hän tuo arkitodellisuuteen ripauksen fantasiaa”, perusteluissa todetaan.

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Vuonna 2018 julkaistua Oksia luonnehditaan Mari Ahokoivun tähänastiseksi pääteokseksi. Kuvat: Mari Ahokoivu & Henry Söderlund / Suomen sarjakuvaseura

Lue myös

Lue lisää aiheesta