Siirry suoraan sisältöön

Oulussa sairaalakuormitus on helpottanut – uusien tartuntojen määrä kasvaa hitaasti ja rokotukset etenevät

18.1.2022

Vihdoin hieman valoisampia uutisia koronatilanteesta. Oulu on edelleen epidemian leviämisaluetta, mutta sairaalakuormituksen määrä on erikoissairaanhoidossa jonkin verran helpottanut.

Sairaalakuormituksen määrä on erikoissairaanhoidossa jonkin verran helpottanut ja pysynyt samalla tasolla myös kaupunginsairaalassa. Uusia tartuntoja tuli viime viikolla noin 12 prosenttia enemmän kuin sitä edellisellä viikolla 1.

Rokotusten määrä kasvoi taas edelliseen viikkoon verrattuna, nyt 23 prosenttia. Eniten kasvoi ykkösrokotusten osuus. Alueellinen koordinaatioryhmä arvioi Pohjois-Pohjanmaan epidemiatilannetta sekä alueella voimassa olevien rajoitusten ja suositusten tilannetta tiistaina 18. tammikuuta.

Tartuntojen jäljityksessä on edelleen merkittävä viive ja vain osa todetuista tartunnoista kyetään jäljittämään. Jäljitetyistä tartunnoista suurin osa tulee edelleen perheen sisältä ja lähipiiristä.

Rokotuskattavuus nousee

 Viikolla 2 rokotettiin Oulun kaupungin rokotuspisteissä 14 727 henkilöä. Viime viikolla rokotetuista oli 2473 ykkösrokotetta, 1216 kakkosrokotetta ja 10 957 kolmosrokotetta. Lisäksi työterveyshuollot rokottivat Oulussa arviolta yli tuhat rokotetta viikolla 2. Oulun yli 12-vuotiaasta väestöstä 89,2 prosenttia on saanut ykkösrokotuksen ja 84,8 prosenttia kakkosrokotuksen.

Rokotekattavuus nousee edelleen kaikissa ikäryhmissä. Valtioneuvoston asettama 80 prosentin rokotuskattavuuden taso kakkosrokotteiden osalta on saavutettu Oulussa kaikkien yli 35-vuotiaiden osalta. Oulun kaupungin asettama 85 prosentin rokotuskattavuuden taso on kakkosrokotteen osalta saavutettu kaikilla yli 40-vuotiailla. 90 prosentin rokotuskattavuuden ovat kakkosrokotteen osalta saavuttaneet Oulussa kaikki yli 50-vuotiaat.

Mehiläinen, Pihlajalinna, Aava ja Terveystalo ovat aloittaneet koronarokotukset työterveysasiakkailleen. Mukaan ovat tulossa myöskin Heltti sekä Pohjois-Suomen työterveys ry. Koronarokotukseen ovat oikeutettuja työterveysasiakkaat, joiden työterveyshuollon sopimukseen (tarkemmat tiedustelut työterveyshuolloista) kuuluvat koronarokotukset. Työterveyshuolloissakin tarjotaan koronarokotteita vain Oulun kaupungin rokotelinjausten mukaisesti.

Katso tarkemmat tiedot rokotuksista.

Katso Oulussa voimassa olevat suositukset ja rajoitukset.

Katso tartuntatilannetta Oulussa kuvaavat kaaviot.

  

Viime viikon tiedot lukuina

• tartunnat viime viikolla 1288, edellisellä 1145, nousussa

• karanteeniin asetettujen määrää ei julkaista jäljityksessä olevien viiveiden vuoksi

•  ilmaantuvuus Oulu 17.1.2021 edelliset 14 vrk / 100 000 asukasta: 1251 nousussa

•  sairaalahoidossa OKS 13 potilasta, OYS 14 potilasta, laskussa

• testatut viime viikolla 2477, nousussa

•  positiivisten osuus oululaisten näytteistä viime viikolla 28,7 %, nousussa (positiivisten testien osuus Oulun kaupungin näytteenotossa otetuista näytteistä)

• rokotettuja  89,2 % kaikista 12+ ikäisistä oululaisista (1. rokote), 84,8 % 12+ ikäisistä (2. rokote)

-

 

Tilanne myös kaupunginsairaalassa osoittaa rauhoittumisen merkkejä. Kuva: arkisto/Sanna Krook

Lue myös

Lue lisää aiheesta