Siirry suoraan sisältöön

Oulussa pyrähtää liikkeelle maailman pohjoisin Parkrun – kaikki ovat tervetulleita mukaan

6.9.2021

Kansainvälisen vapaaehtoisjärjestö Parkrunin puistojuoksuja järjestetään jo 20 maassa, ja tulevana viikonloppuna tapahtumaan voi osallistua myös Oulussa. Parkrun on maksuton ja yhteisöllinen viiden kilometrin lenkki, johon pääsee mukaan jokaisena lauantaina ympäri vuoden. Starttipaikkana toimii Pokkisen puisto.

Kansainvälinen vapaaehtoisjärjestö Parkrun on tuomassa Ouluun uuden juoksutapahtuman, johon kaikki ovat tervetulleita. Oulun puistojuoksu, eli Pokkinen parkrun, tulee olemaan maailman pohjoisin parkrun. Tapahtuman lähtö ja maali ovat Pokkisen puistossa. Lenkille lähdetään lauantaiaamuisin klo 9.30.

Parkrun on matalan kynnyksen tapahtuma. Sen tavoitteena on luoda liikkumaan kannustava yhteisö, jossa kaikki voivat osallistua omaan tahtiin – joko juosten, kävellen tai hölkäten.

”Porukalla kannustamme kaikki maaliin, omaa tahtia liikkuen. Tapahtuma sopii niin lauantaikävelijöille kuin lenkkeilijöille, aloittelijoille kuin kokeneille, nuorille kuin varttuneimmillekin. Haluamme tuoda yhdessä jotain innostavaa ja mukavaa oululaisten lauantaiaamuihin”, kertoo yksi Pokkinen parkrunin järjestäjistä Sylvester Eriksson-Bique.

Juoksija ja ajanottaja parkrunissa.
Sylvester Eriksson-Bique (vas.) ottaa aikaa, kun Kirill Kurochkin saapuu maaliin Pokkisen puistossa.

Parkrun saatiin tuliaisena maailmalta

Idea Oulun Parkruniin lähti Sylvester Eriksson-Biquelta ja Cristian Cardozolta. Pian mukaan järjestämään tulivat myös Pär Håkansson, Kati Sergejeff ja Erika Benke.

Järjestäjätiimin jäsenet ovat osallistuneet parkrun-juoksuihin ympäri maailman ja halusivat tuoda tapahtuman innostavan hengen nyt Ouluun.

Oulun yliopiston matematiikan laitoksella työskentelevä Eriksson-Bique kertoo muuttaneensa kaupunkiin viime keväänä. Parkrunit ovat hänelle myös mukava tapa tutustua ihmisiin uudella paikkakunnalla.

”Olen osallistunut parkruneihin esimerkiksi työmatkoilla eri maissa ja kaupungeissa. Siellä on aina niin mukavaa porukkaa ja iloisia ihmisiä. Tämä onkin parkrunin missio, tehdä maailmasta iloisempi ja terveellisempi”, Eriksson-Bique kertoo.

Mallia on otettu myös hieman lähempää Tampereelta, jossa parkrun-joukkoon kuuluu viitisenkymmentä juoksijaa.

”Christian Cardozo on osallistunut Tampereen Parkruniin ja kutsui minutkin mukaan pari vuotta sitten. Se oli vaan niin mahtava yhteisö, Tampereella porukka on tosi aktiivinen”, kehuu Eriksson-Bique.

Järjestäjät uskovat jokisuiston vetovoimaan

Oulu parkrunin reitti kulkee Ainolan puiston läpi patosillalle, seuraa Tuiran rantaa ja ylittää rautasillan. Rautasillan jälkeen reitin  puolivälissä on kääntöpiste, jolta reitti palaa takaisin siltojen yli ja kulkee Pohjois-Pohjanmaan museon takaa. Reitti on merkitty nuolin ja merkkikartioin.

Järjestäjät toivovat, että Oulujoen kauniit maisemat houkuttelevat mukaan suuren määrän juoksijoita, kävelijöitä ja vapaaehtoisia lähiseudulta ja kauempaa. 

Juoksijoita Oulujoen penkereellä.
Oulun parkrunia on myös harjoiteltu ennalta, sillä koejuoksuja on tehty heinäkuusta alkaen. Jo nyt mukana on liikkunut noin 30 juoksijaa ja kävelijää.

Parkrun pähkinänkuoressa

  • Parkrun-puistojuoksut aloitti Paul Sinton-Hewitt vuonna 2004 Lontoossa
  • Parkrunin missiona on terveempi ja onnellisempi maailma
  • tapahtumia järjestetään 20:ssä maassa
  • Parkruneihin osallistuu joka viikko yli 100 000 juoksijaa ympäri maailman 
  • pohjoismaissa yhteensä noin 30 juoksutapahtumaa
  • Suomessa Oulu on neljäs parkrun-tapahtumapaikka. Juoksuja on järjestetty myös Tampereella, Helsingissä ja Vääksyssä. 

https://www.parkrun.com/

 

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Parkrun-juoksijoita Pokkisen puistossa.
Viikonloput voi pian käynnistää juoksemalla mukavassa porukassa. Kuvat: Sylvester Eriksson-Bique.

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta