Siirry suoraan sisältöön

Oulussa koronan jäljityksessä keskitytään pitkäkestoisiin altistumisiin – perheenjäsen joutuu karanteeniin ilman kahden rokotuksen suojaa

1.12.2021

Tartunnanjäljityksen painopistettä on kohdennettu Oulussa pitkäkestoisiin altistumisiin. Jatkossa koronalle altistuneista henkilöistä määrätään karanteeniin lähtökohtaisesti vain samassa taloudessa asuvat tai muut pitkäkestoiset ja tiiviit lähikontaktit, jotka ovat vailla täyttä rokotussuojaa. Näissä tilanteissa tartuntariski on merkittävä.

Tartunnanjäljityksen uusia linjauksia on käytössä jo muissakin sairaanhoitopiireissä. Kaikilla yli 12-vuotiailla on ollut mahdollisuus saada rokote koronavirusta vastaan.

Koko epidemian ajan valtaosa koronavirustartunnan saaneista on saanut tartuntansa pitkäkestoisessa kontaktissa. Suurimpana ryhmänä ovat samassa taloudessa tartunnalle altistuneet. Lyhytkestoisemmat tapaamiset kahvilassa, ulkona tai muuten väljässä tilassa johtavat harvemmin tartuntoihin.

Oireettomia ei ole tarve testata

Koulujen ja päiväkotien merkitys koko epidemian leviämisen kannalta on aiemmissa selvityksissä todettu vähäiseksi. Koulu-, päiväkoti- ja harrastuskontakteja ei siis määrätä karanteeniin. Asianosaisille kuitenkin tiedotetaan näistä tilanteista. Tällä tavalla perheet osaavat seurata lasten vointia. Jos kahden viikon sisällä altistustiedotteesta tulee lapselle oireita, on lapsi syytä viedä koronatestiin. Oireettomia henkilöitä ei ole tarve testata.

Jos perheessä todetaan koronatapaus, on samassa taloudessa asuvien perheenjäsenten jäätävä karanteeniin. Tämä koskee perheenjäseniä, joilla ei ole kahden rokotteen antamaa suojaa.

Työpaikkojen altistustilanteet arvioidaan tapauskohtaisesti. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä tartunnanjäljitystä jatketaan aiempaan tapaan, sillä niissä jäljitys on tehokasta ja tartunnat uhkaavat vakavassa sairastumisen riskissä olevia henkilöitä.

Lisätietoa: www.ouka.fi/karanteeni

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Tiimivastaava Mari Väinömö koronan jäljitystyössä työpisteellään Haukiputaan hyvinvointikeskuksessa 2021. Kuva: arkisto/Sanna Krook

Lue myös

Lue lisää aiheesta