Oulussa kävellään rauhan ja ilmaston puolesta – kulkue lähtee Toripolliisin luota
Uskontojen yhteinen rauhankävely järjestetään Oulussa Nuorten rauhanviikolla torstaina 23. syyskuuta. Rauhankävelyllä halutaan edistää rauhaa ja turvallisuutta Suomessa, Euroopassa ja maailmassa.
Kävelyn teemana on tänä vuonna ilmastoteot.
”Ympäristön ja luonnon kunnioittaminen on kaikkia uskontoja yhdistävä tekijä, ja ilmastonmuutoksen torjuminen on kaikkien yhteinen asia”, Oulun rauhankävelyn koordinaattori, yliopistopastori Ari Savuoja kuvailee.
”Rauhankävelyn lähtö on kauppatorin Toripolliisi-patsaalta, josta kävelemme Kauppurienkadun ja Kirkkokadun kautta Rotuaarin esiintymislavan eteen kuulemaan lyhyet tervehdyspuheet eri uskontokuntien edustajilta”, Savuoja kertoo.
Puheita pitävät Pohjois-Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Abdul Mannan, Oulun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Marko Patronen sekä Oulun seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Niilo Pesonen.
”Kaikki uskontojen ja katsomusten edustajat sekä uskonnottomat ovat lämpimästi tervetulleita rauhankävelyyn mukaan! Tapahtuma on kaikille maksuton ja se sopii myös eri ikäisille”, Savuoja vinkkaa.
Tapahtuma järjestetään yhteistyössä USKOT-foorumin kanssa.
Uskontojen rauhankävelyt järjestetään samana päivänä myös Turussa ja Helsingissä USKOT-foorumin 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Rauhankävely on osa Nuorten rauhanviikon ohjelmaa.
Uskontojen yhteinen rauhankävely järjestetään Oulussa torstaina 23. syyskuuta kello 17–18.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.