Siirry suoraan sisältöön

Oulunsalo Soissa teemana klassikoita ja syyttä unholaan jääneitä helmiä

10.5.2022

Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaali järjestetään Oulussa ja Oulunsalossa 10.–14. elokuuta. Kahdeksan konsertin ja taidenäyttelyn avajaisten muodostama festivaali tuo Oulun seudulle kamarimusiikin huippunimiä jo 25. kertaa. Taiteellisena johtajana toimii ensimmäistä vuottaan oululainen pianisti Mika Rännäli.

Festivaalin teemassa tuodaan esille klassikoita ja unholaan jääneitä helmiä.

”Musiikin historian ehtymätön aarreaitta on usein soitettujen klassikkoteosten lisäksi täynnä upeita teoksia, joita ei syystä tai toisesta ole esitetty joko koskaan tai vain todella harvoin”, taiteellinen johtaja Mika Rännäli avaa festivaalin teemaa.

Esimerkkinä on Paul Juonin harvoin soitettu mestariteos pianotriolle vuodelta 1932, joka kuullaan Tulindbergin salissa Sävelsilta-konsertissa perjantaina 12. elokuuta. Konsertissa esiintyvät Rännälin lisäksi viulisti Emma Vähälä ja sellisti Sennu Laine.

Festivaalin vuoden kuvataiteilijana toimii Hailuodossa työskentelevä ja asuva Aino Väänänen. Hänen näyttelynsä Vanishing Point on esillä Oulunsalon kirjastossa 10. elokuuta – 29. syyskuuta ja se toteutetaan yhteistyössä Pohjoisen valokuvakeskuksen kanssa. 

Näyttelyn avajaiset keskiviikkona 10. elokuuta ovat osa festivaalin ohjelmaa. Festivaalin visuaalinen ilme pohjautuu tuttuun tapaan vuoden kuvataiteilijan teoksiin.

Luvassa myös kamarimusiikkisafari

Elämyksellinen kamarimusiikkikierros Oulun ydinkeskustassa tarjoaa festivaalilauantaina 13. elokuuta neljä hyvin erilaista konserttia kävelymatkan päässä toisistaan. Matka alkaa kolmella tunnin mittaisella konsertilla ja päättyy Rio Liveen lähes kaksituntisiin iltajameihin, jotka kokoavat kaikki päivän esiintyjät yhteiseen illanviettoon. Päivän oppaana toimii dramaturgi ja Pohjoisen oopperakomppanian taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen.

Lauantain konserteissa kuullaan muun muassa Leevi Madetoja -pianokilpailuissa palkitun pianistin soolokonsertti Lääninhallituksen Valkoisessa salissa, kaikkien klassikkojen klassikko, Mozartin kaunis klarinettikvintetto alkuperäisversiona Aleksinkulman juhlasalissa sekä laaja tyylikirjo naissäveltäjien laulu- ja pianomusiikkia Rio Livessä.

Safarilla esiintyvät sopraano Helena Juntunen, klarinetisti Michał Konopiński, viulistit Emma Vähälä ja Lasse Joamets, alttoviulisti Johanna Tuikka, sellisti Sennu Laine, sekä pianistit Vanessa Cunha ja Mika Rännäli.

Try me, good king Valvesalissa

Sunnuntaina 14. elokuuta palataan festivaalin juurille Oulunsalon kirkkoon, jossa kuullaan kaksi eri tyylistä ja eri aikakausina sävellettyä teosta Virtuosi di Kuhmo -kamariorkesterin tulkitsemana. Felix Mendelssohnin jousiokteton lisäksi ohjelmistossa on nykysäveltäjä Sally Beamishin jousioktetille säveltämä intensiivinen Partita.

Festivaali päätetään Try me, good king -näyttämöteokseen, joka käsittelee väärän vallankäytön teemaa. Amerikkalaisen Libby Larsenin laulusarjan Try Me, Good King pohjana on käytetty Englannin kuningas Henrik VIII:n vaimojen autenttisia kirjeitä ja mestauslavalla lausuttuja sanoja.

Teoksen työryhmän muodostavat sopraano Pia Freund, näyttelijä Kati Outinen, tanssija Minna Tervamäki, nokkahuilisti Pauliina Fred, gambisti Louna Hosia, sekä cembalisti Petteri Pitko.

Oulunsalo Soi on Oulun kulttuuritapahtumayhdistys ry:n tuottama festivaali, joka on osa Oulun juhlaviikkoja.

Festivaalin liput tulevat myyntiin keskiviikkona 11. toukokuuta. Muutokset ohjelmassa mahdollisia.

Lisätietoja www.oulunsalosoi.fi

 

Try me, good king -teoksessa esiintyvät tanssija Minna Tervamäki, nokkahuilisti Pauliina Fred, sopraano Pia Freund, cembalisti Petteri Pitko, näyttelijä Kati Outinen sekä gambisti Louna Hosia. Kuva: Minna Hatinen

Lue myös

Lue lisää aiheesta