Siirry suoraan sisältöön

Oulun yliopistoon noin 17 000 hakijaa kevään yhteishaussa – tutkinto-ohjelmien ja opiskelun kehittäminen jatkuu

1.4.2022

Oulun yliopiston kotimaisiin kandidaatti- ja maisteriohjelmiin haki yhteensä 17 679 hakijaa keskiviikkona päättyneessä kevään toisessa yhteishaussa. Ensisijaisesti opiskelupaikkaa Oulun yliopistosta hakee hieman yli 5500 hakijaa. Hakijamäärä Oulun yliopistoon laski viime vuoteen verrattuna 2500 hakijalla.

Suosituimpia koulutusaloja olivat lääketiede, 4216 hakijaa, kauppatieteet, 2428 hakijaa, ja psykologia, 2343 hakijaa. Ensimmäistä kertaa haussa mukana ollut uusi oppimistieteiden tutkinto-ohjelma sai 178 hakijaa. Koulutuksesta valmistutaan erityyppisiin kasvatusalan johtamis- ja asiantuntijatehtäviin.

Maisteriohjelmista suosituimpia olivat viime vuosien tapaan terveyshallintotiede, 269 hakijaa, hoitotiede 213 hakijaa ja terveystieteiden opettaja, 157 hakijaa, sekä laskentatoimi, 118 hakijaa.

Hakijamäärä Oulun yliopistoon laski viime vuoteen verrattuna 2500 hakijalla. Laskua oli suurimmassa osassa tutkinto-ohjelmia. Erityisesti psykologian tutkinto-ohjelmassa hakijamäärä tasaantui viime vuodesta, jolloin ohjelma oli ensimmäistä kertaa haussa. Pientä kasvua oli muun muassa ICT-alojen kaikissa kolmessa hakukohteessa: elektroniikka ja tietoliikennetekniikka, tietojenkäsittelytiede, tietotekniikka. Kasvua oli myös geotieteiden tutkinto-ohjelmassa.

Valtakunnallisesti yhteishakuun osallistui noin 138 000 hakijaa, mikä on noin 20 000 vähemmän kuin vuonna 2021.

Kiinnostus epätasaista

Hakijoiden kiinnostus ei jakaudu tasaisesti tutkinto-ohjelmien välille. Joillakin aloilla on selvistä työelämän tarpeista huolimatta haastavaa saada tutkinto-ohjelmat täyteen eli riittävästi opiskelijoita.

”Oulun yliopisto on monialainen ja tasapainoilee 77 kandidaatti- ja maisteriohjelman koulutustarjoaman kehittämisessä jatkuvasti opiskelijoiden mielenkiinnon ja tulevaisuuden työelämän osaamistarpeiden kanssa”, sanoo Oulun yliopiston koulutusrehtori Tapio Koivu.

”Siksi opiskelijoiden palautteen hyödyntäminen ja jatkuva keskustelu työnantajien kanssa tulevaisuuden tarpeista on keskeistä koulutuksen kehittämisessä. Koulutuksen pitää myös kytkeytyä vahvasti tutkimukseen. Ytimen kussakin ohjelmassa on oltava kilpailukykyinen, mutta sen lisäksi pitää tehdä paljon, jotta pysymme vetovoimaisena.”

Panostetaan ohjaukseen

Oulun yliopistossa panostetaan myös opiskelijoiden ohjauksen ja yhteisöllisyyden tukemiseen, etenkin ensimmäisenä opiskeluvuotena. Näiden kautta pyritään hyvän opiskelijakokemuksen syntymiseen ja opiskelijoiden jaksamiseen opinnoissa.

”Olemme palaamassa koronapandemian jälkeen tilanteeseen, jossa kampukselle voi taas tulla. Siksi tasapaino etä- ja lähiopetuksen suhteen pitää saada kohdilleen. Kun sekä koulutuksen kova ydin että olosuhteet ovat kunnossa, voi yliopisto varmistaa opiskelijoiden tutkintojen valmistumisen ajallaan myös 2030-luvulla”, jatkaa Koivu.

Aloituspaikkoja uusille opiskelijoille Oulun yliopistossa on 2794. Opiskelijavalinnat kandidaattiohjelmiin tehdään suurelta osin ylioppilastodistusten perusteella. Touko-kesäkuussa järjestetään myös valintakokeet yliopisto-opintoihin pyrkiville.

Todistusvalintojen tulokset julkaistaan viimeistään 30. toukokuuta. Valintojen etenemistä hakijoiden kannattaa seurata Oma Opintopolusta. Valintakokeet Oulun yliopistoon järjestetään touko-kesäkuussa.

Lääketiede oli Oulun yliopiston yhteishaussa vetovoimaisin opintosuunta. Kuva: Mostphotos

Lue myös

Lue lisää aiheesta