Siirry suoraan sisältöön

Oulun yliopistollisen sairaalan uusi sädehoitoyksikkö on valmis – ainoa koko Pohjois-Suomessa

13.12.2022

Oulun yliopistollisen sairaalan sädehoidon yksikön uudet tilat ovat valmistuneet ja luovutettu Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirille. Pohjois-Suomen ainoa sädehoitoa tarjoava yksikkö mahdollistaa potilaille jatkossa nopeamman kuntoutumisen. E-rakennukseksi nimetyn uudisrakennuksen ovet avautuivat potilaille syyskuussa.

OYS:n sädehoitoyksikön rakentaminen on osa OYS2030-ohjelmaa, jossa Oulun yliopistollinen sairaala uudistaa tilojaan ja toimintaansa. Sädehoitoyksikön moderni sairaalateknologia mahdollistaa hoidon, jonka tavoitteena on vähentää potilaan sivuvaikutuksia ja nopeuttaa toipumista. Potilaat voivat siis päästä aikaisempaa nopeammin kotiin.

Rakennusyritys Hartela toteutti hankkeen kahdessa osassa, ensin perustus- ja runkovaiheen urakkana, jonka valmistui alkuvuonna 2021 ja sen jälkeen tehtiin sisävaiheen urakkana, joka valmistui kesällä 2022. E-rakennuksen laajuus on noin 4 800 neliötä.

Hanke toteutettiin P1-puhtausluokan hankkeena, jolla varmistetaan hyvä sisäilman laatu rakennuksen käytön aikana. Hankkeessa noudatettiin myös Kuivaketju10-toimintamallia, jolla vähennetään kosteusvaurioiden riskiä rakennuksen koko elinkaaren ajan.

“Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että esimerkiksi vesikattoa tehtiin sääsuojan alla. Runkovaiheessa ja sisävaiheen urakassa työmaan siisteys ja puhtaudenhallinta korostuivat erityisesti”, kertoo rakennuspäällikkö Marko Alaniemi Hartelasta.

Paljon tekniikkaa

Erikoisrakentamista sisältävä sädehoitoyksikkö oli Hartelan mukaan suhteellisen vaativa projekti.

”Sairaalahankkeissa talotekniikka on astetta vaativampaa kuin rakentamisessa yleensä. Tässä hankkeessa tekniikan määrä oli valtava. Ahtaisiin tiloihin asennettiin iso määrä talotekniikkaa ja näiden asennukset ja sijoittaminen aiheuttivat tiukat raamit aikataulutukselle”, kertoo Marko Alaniemi.

”Siirsimme myös vieressä toimivan kaupunginsairaalan tekniikkaa ja huolehdimme siitä, ettei sen toiminta häiriinny työmaan takia. Ennakkosuunnittelu ja yhteistyö muiden alueella toimivien urakoitsijoiden kanssa ja yhteispalaverit viikoittain varmistivat, että kaikki toimi.”

Erityisosaamista vaihe vaiheelta

Sädehoitoyksikkö on Hartelan toinen sairaalahanke 2020-luvulla. Turun yliopistollisen keskussairaalan yhteyteen rakennettu Majakkasairaala valmistui lokakuussa 2021.

”Sädehoitoyksikön rakentaminen vaatii erityisosaamista niin suunnittelu- kuin rakennusvaiheessa. Ilman  yhteistyötä eri osapuolien välillä emme olisi kyenneet ratkomaan niitä haasteita ja pullonkauloja mitä matkalla oli sekä saavuttamaan kaikkia hankkeelle asetettuja tavoitteita”, sanoo ohjelmajohtaja Kari-Pekka Tampio Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä.

 

 

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
E-rakennukseksi nimetyn sädehoitoyksikön koko on noin 4 800 neliötä. Kuva: Hartela

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta