Siirry suoraan sisältöön

Oulun yliopisto järjestää jo toiset seniorien Tiedetanssit yhdessä Tietomaan kanssa

17.4.2023

Oulun yliopisto ja Tietomaa kutsuvat uudelleen etenkin kaikkia yli 60-vuotiaita Tiedetansseihin. Ensimmäisen kerran tanssit järjestettiin viime vuoden joulukuussa. Tällä kertaa tieteen tahtiin tanssahdellaan tiistaina 25. huhtikuuta päiväsaikaan, myös disco-rytmien vauhdilla. Tapahtuma on maksuton.

Suuren suosion viime vuonna saavuttanut seniorien Tiedetanssit järjestetään jälleen Tietomaassa. Oulun yliopistosta mukana on GNC-tutkimusryhmä. GNC eli GeroNursing Centre on ikääntyneiden kuntoutumista edistävän hoitotyön tutkimus- ja osaamiskeskus.

Tapahtumassa osallistujat kuulevat tutkittua tietoa tanssin terveysvaikutuksista sekä tasapainosta elinkaaren eri vaiheissa. Lisäksi tarjolla on muun muassa tasapainotestejä ja -harjoituksia, tutustumista GeroFIT-koulutukseen sekä pisteitä, joissa voi testata omaa toimintakykyään. Päivän kruunaa viimeisen tunnin disco!

Ohjelma

Ajankohta: ti 25.4. klo 10.00–14.00

Paikka: Tiedekeskus Tietomaa, Nahkatehtaankatu 6, Oulu. 1. ja 4. kerros ja auditorio. Tapahtuma-alueelle on vapaa pääsy.

10.00─13.00: Tasapainotestejä fysiikkavalmentaja Markku Lappalaisen johdolla (Mediatila), Tutustu maksuttomaan GeroFit-verkkokurssiin (Mediatila), Tule ja testaa toimintakykyäsi eri pisteillä! Mukana ovat ainakin PoPLi ja Yetitablet (Tietomaan 4. kerros)

10.00─10.45: Luento: Tutkittua tietoa tanssin vaikutuksista, Gero Nursing Centren tutkijat (auditorio)

11.00─11.45: Luento: Elinkaari ja tasapaino – kehittyminen, aleneminen ja elvyttäminen, fysiikkavalmentaja Markku Lappalainen (auditorio)

12.15─12.45: Tietomaan 4. kerroksessa tapahtuu. Tanssialan toimijoita esittäytyy.

13.00─14.00: disco (Tietomaan 4. kerros)

 

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Tiedetanssit järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuoden joulukuussa. Kuva: Oulun yliopisto

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta