Siirry suoraan sisältöön

Oulun yliopisto avaa uuden studion, josta lähetetään ajankohtaisia tiedekeskusteluja ja yleisöluentoja

10.1.2022

Oulun yliopisto avaa uuden Studio Lipaston Linnanmaan kampukselle. Studiosta lähetetään virtuaalisia keskustelulähetyksiä ja yleisöluentoja, joita voi seurata suorana Oulun yliopiston YouTube-kanavalla.

Keskustelulähetysten ja ajankohtaisten tiede-esitysten avulla yliopisto tuo esiin yliopiston tutkimusta ja asiantuntijoita kiinnostavalla tavalla. Vahvana esikuvana toimintamuodolle oli yliopiston pop-up-studio Oulun keskustassa viime keväänä. Uuden studion myötä lähetystoiminnasta tulee pysyvää.

Ensimmäinen virtuaalikeskustelu lähetetään keskiviikkona 12. tammikuuta kello 17. Aiheena on Miten yliopisto pääsee elitistin leimastaan? Aiheesta keskustelevat apulaisprofessori Ella Peltonen, tuomiorovasti Satu Saarinen ja filosofian professori Jouni-Matti Kuukkanen. Keskustelua vetää toimittaja Petri Laukka.

Tiedon valossa -yleisöluentojen sarja alkaa 24. tammikuuta. Luentosarjassa Oulun yliopiston tutkijat kertovat yleistajuisesti tutkimuksestaan. Ensimmäinen yleisöluento lähetetään maanantaina 24. tammikuuta ja se keskittyy digitaalisiin palveluihin lihavuuden hoidossa.

Opiskelusta Oulun yliopistossa kiinnostuneet saavat tietoa hakumahdollisuuksista yhteishaun lähetyksistä, jotka alkavat 25. tammikuuta. Kevään toinen yhteishaku korkeakouluihin on maaliskuussa.

Lisätietoja tästä linkistä.

Oulun yliopisto avaa uuden Studio Lipaston, josta lähetetään virtuaalisia keskustelulähetyksiä ja yleisöluentoja ajankohtaisista aiheista ja ilmiöistä. Kuva: yliopisto

Lue myös